Pirkkalainen on vuodesta 1961 ilmestynyt Pirkkalan ja eteläisen Tampereen uutis- ja ilmoituslehti. Se jaetaan keskiviikkoisin ilmaiseksi noin 15.000 talouteen Pirkkalassa, Härmälässä, Rantaperkiössä ja Hatanpäällä.

Tervetuloa lehden pariin!

Juuri nyt pelastusviranomaisten viesti ihmisille on: varokaa heikkoja jäitä. Vesistöt ovat alkaneet jäätyä tavallista aikaisemmin; niin järvet, joet kuin pienet lätäkötkin. Vaikka pakkasia on ollut, niin jäällä ei ole vielä turvallista liikkua.

Pirkanmaan pelastuslaitoksen johtaja Olli-Pekka Ojanen törmäsi itsekin sattumalta tilanteeseen ollessaan ulkoiluttamassa koiraa kotikunnassaan Pirkkalan Vähäjärvellä.
– Huomasin hiihtäjän jäällä. Juttelimme siitä, millaisen esimerkin aikuisten jäällä oleminen voi aiheuttaa. Itse olisin hyvin varovainen Vähäjärvellä liikkumisen suhteen, kun en jään paksuutta tiedä, Ojanen kertoi.
Vähäjärven jäällä jäljet kertovat, että jäällä on jo liikuttu. Vähäjärvelläkin jään vahvuus vaihtelee.

Sunnuntaina Kangasalan Saarikylissä vanhempi pariskunta oli pilkkimään mennessään potkukelkalla ylittämässä järveä, kun jää petti alta. Tässä tapauksessa tilanne päättyi onnellisesti, kun neuvokkaat naapurit saivat pariskunnan pelastettua jäistä. Pelastuslaitos ei halua lisää esimerkkejä, joilla ihmisiä varoitetaan.

Jos jää pettää:
- säilytä maltti ja toimi harkiten
- huuda heti apua
- käänny siihen suuntaan mistä olit tulossa
- riko jäätä edeltäsi niin pitkälle kuin se käsin ja vartalolla särkyy
- kohota itsesi potkimalla vaaka-asentoon ja ponnista jään päälle.

Jos huomaat jonkun pudonneen jäihin, niin voit auttaa tekemällä nopeasti hätäilmoituksen numeroon 112. Uhria pitää kannustaa pysymään pinnalla. Tämän jälkeen voidaan käyttää mahdollisia apuvälineitä, joihin pelastettava voi tarttua. Näitä voivat olla esimerkiksi oma vaatekappale, riuku tai köysi.