Pirkkalainen on vuodesta 1961 ilmestynyt Pirkkalan ja eteläisen Tampereen uutis- ja ilmoituslehti. Se jaetaan keskiviikkoisin ilmaiseksi noin 15.000 talouteen Pirkkalassa, Härmälässä, Rantaperkiössä ja Hatanpäällä.

Tervetuloa lehden pariin!

Klikkaa tästä auki tuorein Pirkkalainen uusiutuneena näköislehtenä!

Voit edelleen lukea lehden myös pdf-muodossa Lehtiarkisto-valikosta

Poliisit joutuivat tukalaan paikkaan Pirkkalassa. Arkistokuva.

POLIISI törmäsi Pirkkalassa huolestuttavaan ilmiöön koulujen päättäjäispäivänä lauantaina.

Kesäloman alkua juhlineet nuoret estivät poliisien työskentelyä ja käyttäytyivät aggressiivisesti näitä kohtaan.

Sisä-Suomen poliisin rikoskomisario Panu Rautio kertoo, että tilanne tapahtui koulukeskuksen alueella Urheilutiellä. Alueella sijaitsevat Pirkkalan lukio, Naistenmatkan alakoulu ja Suupanniityn yläkoulu.

POLIISI sai ilmoituksen illalla kello yhdentoista aikaan, että joitakin kymmeniä nuoria ammuskeli raketteja ja aiheutti muutakin häiriötä koulukeskuksella.

Paikan päällä poliisipartio totesi nuorten olevan päihtyneitä.

Poliiseille jäi käsitys, että nuoret olivat yhdeksännen luokan juuri päättäneitä koululaisia.

SE, MITÄ seuraavaksi tapahtui, oli Raution mukaan poikkeuksellista.

”Nuoret alkoivat käyttäytyä uhkaavasti ja aggressiivisesti poliisia kohtaan. Nuoret asettuivat seisomaan siten, että poliisit eivät päässeet nousemaan ulos autosta. Nuoret myös videoivat poliisiauton sisätiloja ja poliisimiehiä”, Rautio kertoo.

Poliisipartio päätti kutsua toisen partion avuksi. Toisen partion saapuminen sai nuoret juoksemaan karkuun.

NUORTEN käytös ei aiheuttanut Raution tietojen mukaan vahinkoja ihmisille tai omaisuudelle. Myös poliisit autoineen selvisivät vahingoittumattomina, eikä nuorten käyttäytymisestä ole kirjattu rikosilmoitusta.

”Poliisimiehet eivät juuri tunteneet oloaan uhatuksi. Mutta nuorten käytös aiheutti sen, ettei poliisi päässyt hoitamaan virkatointaan kunnolla. Sanoisin, että tämäkin käytös on huolestuttavaa ja poikkeuksellista. En ole pitkän virkaurani aikana törmännyt siihen, että tällä tavalla toimitaan”, sanoo lähes 25 vuotta työssään toiminut Rautio.

Hän lisää, että yleensä poliisiauton saapuminen paikalle saa villisti juhlivat nuoret hajaantumaan ja poistumaan paikalta.

”Mutta nyt on toimittu päinvastoin, kun on hankkiuduttu poliisiauton ympärille ja toimittu siten, että partio on katsonut tarpeelliseksi pyytää toisen partion paikalle.”

TAPAUS saa Raution mietteliääksi.

”Tämä oli niin poikkeuksellinen tapahtuma, että haluaisi uskoa, että tässä ei ole kyse vakavammasta ilmiöstä vaan hetkellisestä nuorten päähänpistosta. Poliisin silmissä tällainen näyttäytyy kuitenkin jopa rikollisena toimintana”, hän toteaa.

Rautio toivoo nuorten muistavan, että vaikka rikosvastuu alkaa vasta 15 vuoden iässä, koskee vahingonkorvausvelvollisuus myös sitä nuorempia.

Hän kääntää katseensa myös pirkkalalaisiin vanhempiin.

”Lapsistahan tässä on kysymys, joten voisi antaa pienen muikkarin myös kotien suuntaan. Vanhempien olisi hyvä keskustella lastensa kanssa ja olla kiinnostuneita siitä, missä, miten ja keiden kanssa lapset viettävät iltaa.”

POLIISILLA oli lauantaina Pirkkalassa myös toinen tehtävä koulujen päättäjäisiin liittyen.

Turrin venesatamassa kymmenkunta nuorta poikaa kaatoi bajamajan iltakahdeksan aikaan. Syyllisiä ei kuitenkaan tavoitettu. Nuoret olivat jo poistuneet paikalta, kun poliisipartio saapui toteamaan tilanteen.

Lehden numero Koko Date & Time
Teemalehti Muutos - ilmastoystävällinen ja kestävä elämä 2.3.2022 8.76 MB 2022-03-02 08:26:50
Pirkkalainen Meidän Suvi 15.6.2022 23.61 MB 2022-06-15 09:26:57
Nro 26 Pirkkalainen 29.6.2022 7.68 MB 2022-06-29 09:14:58
Nro 25 Pirkkalainen 22.6.2022 7.05 MB 2022-06-22 08:40:28
Nro 24 Pirkkalainen 15.6.2022 5.45 MB 2022-06-15 09:06:52
Nro 23 Pirkkalainen 8.6.22 7.48 MB 2022-06-08 08:29:47
Nro 22 Pirkkalainen 1.6.22 25.2 MB 2022-06-01 09:00:00
Nro 21 Pirkkalainen 25.5.22 6.6 MB 2022-05-25 08:29:48
Nro 20 Pirkkalainen 18.5.22 7.22 MB 2022-05-18 09:02:33
Nro 19 Pirkkalainen 11.5.22 6.04 MB 2022-05-11 08:45:01
Nro 18 Pirkkalainen 4.5.22 16.5 MB 2022-05-04 08:29:20
Nro 17 Pirkkalainen 27.4.22 9.97 MB 2022-04-27 08:39:32
Nro 16 Pirkkalainen 20.4.2022 7.17 MB 2022-04-20 09:00:33
Nro 15 Pirkkalainen 13.4.2022 4.97 MB 2022-04-13 08:30:23
Nro 14 Pirkkalainen 6.4.22 8.07 MB 2022-04-06 08:56:36
Nro 13 Pirkkalainen 30.3.22 4.72 MB 2022-03-30 08:43:25
Nro 12 Pirkkalainen 23.3.22 50.93 MB 2022-03-23 08:30:39
Nro 11 Pirkkalainen 16.3.22 7.69 MB 2022-03-16 08:27:12
Nro 10 Pirkkalainen 9.3.22 5.68 MB 2022-03-09 08:36:08
Nro 9 Pirkkalainen 2.3.2022 4.64 MB 2022-03-02 08:23:01
Nro 8 Pirkkalainen 23.2.22 6.46 MB 2022-02-23 09:36:49
Nro 7 Pirkkalainen 16.2.22 3.5 MB 2022-02-15 14:25:55
Nro 6 Pirkkalainen 9.2.22 5.6 MB 2022-02-08 15:27:19
Nro 5 Pirkkalainen 2.2.22 3.98 MB 2022-02-02 09:03:43
Nro 4 Pirkkalainen 26.1.22 15.01 MB 2022-01-26 11:29:45
Nro 3 Pirkkalainen 19.1.22 28.25 MB 2022-01-20 10:19:46
Nro 2 Pirkkalainen 12.1.22 27.46 MB 2022-01-20 10:23:34
Nro 1 Pirkkalainen 5.1.22 11.65 MB 2022-01-20 10:25:15