Pirkkalainen on vuodesta 1961 ilmestynyt Pirkkalan ja eteläisen Tampereen uutis- ja ilmoituslehti. Se jaetaan keskiviikkoisin ilmaiseksi noin 15.000 talouteen Pirkkalassa, Härmälässä, Rantaperkiössä ja Hatanpäällä.

Tervetuloa lehden pariin!

Pirkkalan ja Vesilahden sotaveteraanit saavat kunniltaan upouudet Suomi 100 Mauno  -mallia olevat sinivalkoiset rollaattorit itsenäistymisen juhlavuoden kunniaksi. Pirkkalassa rollaattorien tarve on 11 ja Vesilahdessa kuusi kappaletta.
– Pirkkalassa on 19 sotaveteraania ja lottaa, joista 11  käyttää rollaattoria. Jos heillä on sellainen ennestään, se vaihdetaan pian uuteen, kertoi kunnan kotipalvelupäällikkö Tiia Veko lahjoitustilaisuudessa. Menopelit toimitetaan veteraaneille myöhemmin tänä syksynä.
Pirkankoivussa todettiin viime viikolla, että veteraanien rivit ovat harvenneet nopeasti. Veteraaniyhdistyksen puheenjohtaja Juhani Husa totesi, että veteraanityössä on nyt paljon luopumista. Moni asia tehdään viimeistä kertaa.
– Mutta vielä on hyvin toimintaa, eilen oli veteraanikahvilassamme 20 vierasta. Yhdistys loppuu vasta sitten, kun yhtään veteraania ei enää ole, Husa sanoi.