Pirkkalainen on vuodesta 1961 ilmestynyt Pirkkalan ja eteläisen Tampereen uutis- ja ilmoituslehti. Se jaetaan keskiviikkoisin ilmaiseksi noin 15.000 talouteen Pirkkalassa, Härmälässä, Rantaperkiössä ja Hatanpäällä.

Tervetuloa lehden pariin!

Vähäjärvi Pirkkalan kuntakeskuksessa sai viime viikon tiistaina toisen kemikaalikäsittelyn vuoden sisään. Uutta käsittelyä tarvittiin, koska vuosi sitten järven saama alumiinikloridimäärä osoittautui riittämättömäksi  veden fosforipitoisuuden alentamiseksi.
– Järven sisäinen kuormitus on niin suurta, sanoo toiminnanjohtaja Jukka Mattila Kokemäen vesistön vesiensuojeluyhdistyksestä. Ensimmäisessä käsittelyssä fosforipitoisuus puolittui, nyt tarkoitus on saada siitä vielä puolet pois.
Vähäjärveen ruiskutettiin tiistaina fosforia sitovaa alumiinikloridia kaikkiaan 19 tonnia. Tuhatta litraa kohti annos on 70 grammaa.
Mattilan mukaan Vähäjärven kunnossapitämiseksi tarvitaan kemikaaliruiskutuksen lisäksi muitakin toimia. Esimerkiksi järven kalastorakennetta on muutettava. Heinäkuussa tehdyt koekalastukset osoittivat, että järvessä on runsaasti pieniä särkiä ja ahvenia. Särkikalakanta pitäisi saada vähenemään huomattavasti samalla kun petokaloja, kuten ahvenia ja haukia pitää saada järveen lisää. Keinoja kalastorakenteen oikaisemiseksi pohditaan talven aikana.

Lue lisää oheisesta näköislehdestä tai printti-Pirkkalaisesta