Pirkkalainen on vuodesta 1961 ilmestynyt Pirkkalan ja eteläisen Tampereen uutis- ja ilmoituslehti. Se jaetaan keskiviikkoisin ilmaiseksi noin 15.000 talouteen Pirkkalassa, Härmälässä, Rantaperkiössä ja Hatanpäällä.

Tervetuloa lehden pariin!

Kaunis mandariinisorsa vietti lauantaina ja sunnuntaina aikaa Hatanpäällä. Sunnuntaina päivällä se oli Vihilahden ylitävän sillan lähellä. Kuva Jukka T. Helin, Pirkanmaan lintutieteellinen yhdistys.

Pirkanmaan lintutieteellinen yhdistys tiedottaa Facebook-sivuillaan, että Vesilahdella aiemmin nähty upea mandariinisorsa ilmestyi lauantaina 28.4. Hatanpäällä. Sunnuntaina kello 13 aikaan lintu oli Vihilahden ylittävän kevyenliikenteensillan kohdalla ja runsaslukuinen bongarijoukko paikalla.

– Komea juhlapukuisen mandariinisorsakoiras löytyi lauantaina Tampereella Vihilahdelta Hatanpään arboretumin kupeesta. Mandariinisorsakoiras yritti kovasti tehdä tuttavuutta paikalla olleen haapanapariskunnan kanssa. Sinisorsakoiraankin seura tuntui kiinnostavan, raportoi yhdistyksen puheenjohtaja Jukka T. Helin.

Helin kertoo, että mandariinisorsa on kotoisin Itä-Aasiasta, mutta tarhakarkulaisista on syntynyt luonnonvaraista kantaa. Pirkanmaalla on havaintoja kautta aikain noin 25 yksilöstä.