Pirkkalainen on vuodesta 1961 ilmestynyt Pirkkalan ja eteläisen Tampereen uutis- ja ilmoituslehti. Se jaetaan keskiviikkoisin ilmaiseksi noin 15.000 talouteen Pirkkalassa, Härmälässä, Rantaperkiössä ja Hatanpäällä.

Tervetuloa lehden pariin!

Klikkaa tästä auki tuorein Pirkkalainen uusiutuneena näköislehtenä!

Voit edelleen lukea lehden myös pdf-muodossa Lehtiarkisto-valikosta

Maaliskuun Hinku-teko -palkinto julkistettiin Pirkanmaan ilmastofoorumissa tänään tiistaina. Sen luovutti pormestari Marko Jarvalle (oik.) tutkimusinsinööri Jyrki Tenhunen Suomen ympäristökeskuksesta. Kuva: Venla Riekkinen

Pirkkalan kunta on palkittu maaliskuun Hinku-teko -kuntana. Palkinnon vastaanotti Pirkanmaan ilmastofoorumin yhteydessä tiistaina 26.3. pormestari Marko Jarva.

Suomen ympäristökeskus (Syke) palkitsee kuukausittain Kohti hiilineutraalia kuntaa (Hinku) -hankkeessa kasvihuonepäästöjä vähentäneitä kohteita ja tahoja kuukauden Hinku-teko -palkinnolla.
Pirkkalan valintaa palkinnon saajaksi perustellaan sillä, että kunta panostaa ilmastokestävään, vähäpäästöiseen liikkumiseen muun muassa viisaan liikkumisen edistämissuunnitelman avulla.
Pirkkala myös suunnittelee yhdyskuntarakennetta vahvasti ilmastonäkökulmasta.

– Meistä on ollut hienoa seurata Tampereen seudun ilmastokelpoisuuteen tähtäävää kehittämistyötä ja huomata sen tuottavan tulosta, sanoo Tampereen seudun seutusuunnittelupäällikkö Kaisu Kuusela.

– Pirkkala näyttää tässä hyvin esimerkkiä.

Pirkkalan kunta tähtää entistä vähäpäästöisempään liikkumiseen myös kestävän liikkumisen ohjelman avulla.
Tavoitetta tukee myös hiljattain kunnan keskustaan asennettu ilmainen sähköautojen latauspiste, josta saa tulevaisuudessa virtaa myös kunnan käyttöön hankittavat sähköautot.

Pirkkalan kunta liittyi valtuuston päätöksellä Kohti hiilineutraalia kuntaa (Hinku) -verkostoon helmikuussa osana Tampereen seudun päätöstä lähteä koko seudun voimin mukaan päästövähennystalkoisiin.
Hinku-verkoston päätavoitteena on kasvihuonekaasupäästöjen vähentäminen 80 prosentilla vuoden 2007 tasosta viimeistään vuoteen 2030 mennessä.
Jäljelle jäävät päästöt sidotaan hiilinieluihin ja kompensoidaan.

 Lue lisää huomisesta printtilehdestä tai näköislehdestä