Pirkkalainen on vuodesta 1961 ilmestynyt Pirkkalan ja eteläisen Tampereen uutis- ja ilmoituslehti. Se jaetaan keskiviikkoisin ilmaiseksi noin 15.000 talouteen Pirkkalassa, Härmälässä, Rantaperkiössä ja Hatanpäällä.

Tervetuloa lehden pariin!

Klikkaa tästä auki tuorein Pirkkalainen uusiutuneena näköislehtenä!

Voit edelleen lukea lehden myös pdf-muodossa Lehtiarkisto-valikosta

Lujatalon keskustakortteli havainnekuvassa nähtynä Suupantorilta. "Pirkan kivet" on tuomassa Pirkkalan keskustaan korkean tornitalon ja useita muita asuintaloja. Katutasoihin rakentuu palveluita. Ensimmäisten asuntojen on määrä lähteä rakentumaan toukokuussa 2021. Jo sitä aiemmin alkaa pysäköintihallin teko korttelin alle.

Pirkkalaan kauan suunniteltu ja odotettu keskustakortteli rakentuu Lujatalo Oy:n tekemänä ja ensimmäiset asunnot alkavat nousta viimeistään toukokuussa 2021, mikäli kunnan ja rakennusyhtiön suunnitelmat toteutuvat kaavailujen mukaisesti. Pirkkalan kunnanhallitus käsittelee keskustakorttelin myymistä Lujatalolle ensi maanantaina. Kauppakirja on määrä allekirjoittaa viimeistään kesäkuussa, jolloin kauppa vahvistuu lopullisesti.

Kunnanhallitukselle tehdyn esityksen mukaan Lujatalo maksaa Pirkkalan kunnalle keskustakorttelin maista yhteensä 6,8 miljoonaa euroa. Summasta vähennetään korttelin nykyisten huonokuntoisten rakennusten purku- ja vesilinjatöiden kustannuksia reilut miljoona euroa, joten kunta saa korttelista ns. puhtaana käteen noin 5,6 miljoonaa euroa.

Kaupassa Lujatalo on saamassa haltuunsa korttelin, jonka se on sitoutunut rakentamaan tekemänsä viitesuunnitelman mukaisesti. Korttelin pysäköinti tulee maan alle. Pysäköintihallin teon on vielä allekirjoittamattoman sopimuksen mukaan alettava vuoden 2020 loppuun mennessä. Asuntoja on alettava rakentaa toukokuussa 2021. Kauppakirjassa ja muissa asiakirjoissa on tarkasti sovittu reunaehdot sille, millainen korttelista on tultava. Tavoiteltu lopputulos näkyy oheisista kuvista.

Tontinluovutuskilpailun asiakirjat lähetettiin kahdeksalle rakennusliikkeelle, joista neljä vastasi. Ehdotukset käsiteltiin ja arvioitiin nimettöminä. Muut kisaan osallistuneet olivat Lehto Group ehdotuksella Kraali, Pohjola Rakennus Group ja Avain Rakennus Group ehdotuksella Lyhty sekä Rakennusliike Lapti ehdotuksella Torilla tavataan.

Pormestari Marko Jarva esittää maanantaina kokoontuvalle kunnanhallitukselle tontin myymistä Lujatalo Oy:lle.

Lue lisää Pirkkalaisesta ti 30.4.