Pirkkalainen on vuodesta 1961 ilmestynyt Pirkkalan ja eteläisen Tampereen uutis- ja ilmoituslehti. Se jaetaan keskiviikkoisin ilmaiseksi noin 15.000 talouteen Pirkkalassa, Härmälässä, Rantaperkiössä ja Hatanpäällä.

Tervetuloa lehden pariin!

Klikkaa tästä auki tuorein Pirkkalainen uusiutuneena näköislehtenä!

Voit edelleen lukea lehden myös pdf-muodossa Lehtiarkisto-valikosta

Historiaa elävöittävien Harmaasusien taistelunäytökset keräsivät viime kesän muinaismarkkinoilla runsaasti yleisöä. Harmaasudet tulevat Reippiin myös ensi viikonloppuna.  Kuva: Marjo-Riitta Heinisuo

Pirkkalan neljännet muinaismarkkinat Reipissa avautuvat lauantaina kello 10 ja kestävät sunnuntaihin saakka.

– Odotettavissa on tapahtumatäyteinen viikonloppu, sanoo muinaismarkkinoiden tapahtumakoordinaattori Karoliina Lehtmets.
Reipin museoalue täyttyy aikaisemmilta vuosilta tuttuun tapaan käsityöläisten myyntikojuista.
Paikalle on tulossa noin 25 myyjää, joita yhdistää luonnonmateriaalien ja osalla muinaisten tekotapojen käyttö tuotteiden valmistuksessa.  Metrilakua näiltä markkinoilta on turha etsiä.
– Myyjien joukossa on jonkin verran uusiakin tuttavuuksia.

Lehtmetsin mukaan muinaismarkkinoita on rakennettu tänä vuonna pitkälti edellisten markkinoiden hyväksi koettujen sapluunoiden mukaan.
Näiltäkin markkinoilta löytyy esimerkiksi lasten oma alue, jolla voi tehdä arkeologisia kaivauksia ja valmistaa oma miekka ja kilpi.
Myös historian elävöittämisyhdistys Harmaasudet saapuu jälleen Reippiin, ja vanhastaan tuttu Ragnarök perehdyttää markkinavieraita jousiammumman saloihin.

Muinaismarkkinoiden uutuuksista mielenkiintoisimpien joukkoon kuuluu muinaisten viikinkien pelivälineen, varpan, heitto ja varpanheiton SM-mittelöt lauantaina. Markkinoiden aikana on luvassa myös opastettuja kävelykierroksia ja lapsille oma draamallinen viikinkiseikkailu.
Lauantaina Reipin tilan pihassa on Birckala-heimoon kevään aikana kutsuttujen jäsenten kokoontuminen. Tapahtuma on kaikille avoin.

Jo perjantaina Reipissä ja Toivon talolla Kranstolpassa otetaan varaslähtö markkinapäiviin.
Muinaisaikayhdistys Birckalaiset järjesti viime vuonna Kranstolpassa sijaitsevalla Toivon talolla ensimmäiset muinaispidot. Tänä vuonna pitoja pidetään kahtena päivänä; perjantaina ruokalistalla on muinaiseen malliin valmistettua kalaa ja kanaa, lauantaina varraspossua ja viikinkimakkaraa.
Markkinoiden oheistapahtumiin kuuluu myös Pirkkalan Vanhan kirkon konsertti keskiajan hengessä perjantai-iltana.

Museoalueen pihamaalle nousee tälläkin kertaa Jurtta, joka tarjoaa molempina markkinapäivinä mielenkiintoista tietoa viikinkiajan elämästä.

Markkinat näkyvät myös kuntakeskuksessa. Markkinavieraat pääsevät Reippiin maksutta Suupalta 20 minuutin välein starttaavien bussien kyydeissä.
Suupan torilta löytyy markkinoiden infopiste ja torilla on myös muinaismarkkinoiden henkeen sopivia myyntikojuja.
Muinaismarkkinoille odotetaan noin 7000 vierasta.

Pirkkalan Muinaismarkkinat Reipin museolla ja tilalla (Museotie 9) la-su 13.-14.7. Avoinna la 10-17, su 10-16. Vapaa pääsy. Ilmainen non stop -tapahtumabussi 20 min. välein Suupantorilta Reippiin.

Lue lisää muinaismarkkinoista huomenna, 10.7., ilmestyvästä Pirkkalaisesta.