Pirkkalainen on vuodesta 1961 ilmestynyt Pirkkalan ja eteläisen Tampereen uutis- ja ilmoituslehti. Se jaetaan keskiviikkoisin ilmaiseksi noin 15.000 talouteen Pirkkalassa, Härmälässä, Rantaperkiössä ja Hatanpäällä.

Tervetuloa lehden pariin!

Klikkaa tästä auki tuorein Pirkkalainen uusiutuneena näköislehtenä!

Voit edelleen lukea lehden myös pdf-muodossa Lehtiarkisto-valikosta

Pirkkalan keskustan K-market Pirkanpoika laajenee. Se saa uutta tilaa samasta liikerakennuksesta pois lähteneen Nordean konttorin puolelta, missä purkutyöt ovat jo menossa.

Pirkkalan kuntakeskuksen K-market Pirkanpoika on laajentumassa ensi vuoden puolella.
– Pitää paikkansa, vahvistaa K-Pirkanpojan kauppias Petri Itälinna uutisvinkin, jonka Pirkkalainen sai kaupan asiakkailta.
Pirkkalaisen tietojen mukaan kauppa kasvaisi K-Supermarketiksi, mutta tätä Itälinna ei vielä kommentoi.
– Vasarat paukkuvat jo purkutöissä, mutta suunnittelu ja valmistelu on vielä meneillään. Kesko tiedottaa tarkemmin myöhemmin.
– Tarkoitus on avata uusi kauppa keväällä. Pyrkimykseni on jatkaa kauppiaana, sanoo K-Pirkanpoikaa vuodesta 1997 luotsannut Itälinna.
Hän sanoo uudistuksen olevan iso ja piristävä juttu, jota on mietitty kauan.
– Niin henkilökunnalle kuin asiakkaille. Saamme lisää  valikoimaa ja mahdollisuuksia, vaikka tähänkin asti on hyvin toimittu.


Lue lisää printti- tai näköis-Pirkkalaisesta ke 28.8.