Pirkkalainen on vuodesta 1961 ilmestynyt Pirkkalan ja eteläisen Tampereen uutis- ja ilmoituslehti. Se jaetaan keskiviikkoisin ilmaiseksi noin 15.000 talouteen Pirkkalassa, Härmälässä, Rantaperkiössä ja Hatanpäällä.

Tervetuloa lehden pariin!

Klikkaa tästä auki tuorein Pirkkalainen uusiutuneena näköislehtenä!

Voit edelleen lukea lehden myös pdf-muodossa Lehtiarkisto-valikosta

JASPERINTIETÄ louhitaan moottoritien lähellä. Ensi vuonna valmistuessaan se tarjoaa helpotusta Vaitin ja Linnakallion työpaikka-alueiden ruuhkiin. Tielle tulee myös kevytväylä, mikä avaa kevytreitin Kurikan suunnasta niin alueen työpaikoille kuin vapaa-ajan pyöräilyyn.

Moottoritien kanssa samansuuntaisena yli kaksi kilometriä kulkeva Jasperintie on määrä avata läpikulkuun ensi vuonna.
– Tarkkaa aikaa ei voi vielä sanoa. Ainakin kesään menee, sanoo Pirkkalan kunnan tekninen johtaja Jouni Korhonen. Tie halutaan viimeistellä aivan valmiiksi kevytväylää myöten ennen kuin se avataan.

Tähän asti Jasperintie on ollut käytössä Linnakallion yritysalueella ja toinen osa Vaitin yritysalueella Lentoasemantien ja golfkentän välillä.  Välissä on nyt tekeillä oleva keskeneräinen pätkä, jota paraikaa rakennetaan. Sen varrella yli on tekeillä kevyen liikenteen silta ulkoilijoille. Se varmistaa taajama-Pirkkalasta moottoritien yli ja siitä kauemmas etelään kulkevan sujuvan ulkoilureitin.

Tiellä on Vaitissa isot ruuhkat, kun työpaikkaliikenne nopeasti kasvaneelle yritysalueelle on vilkkaimmillaan. Pahimmillaan pääsyä Lentoasemantielle ja moottoritielle odotellaan satojen metrien jonoissa. Jatkossa liikenne voi jakaantua kahteen eri suuntaan ja tulla moottoritelle joko Linnakallion tai Lentokentäntien liittymistä.
Tien myötä saadaan myös uusi kevytliikenteen yhteys, jota voi hyödyntää niin työ- kuin vapaa-ajan ajossa.