Pirkkalainen on vuodesta 1961 ilmestynyt Pirkkalan ja eteläisen Tampereen uutis- ja ilmoituslehti. Se jaetaan keskiviikkoisin ilmaiseksi noin 15.000 talouteen Pirkkalassa, Härmälässä, Rantaperkiössä ja Hatanpäällä.

Tervetuloa lehden pariin!

Klikkaa tästä auki tuorein Pirkkalainen uusiutuneena näköislehtenä!

Voit edelleen lukea lehden myös pdf-muodossa Lehtiarkisto-valikosta

KIINAN Sichuanin maakunnasta tullut tyttöjoukkue haki valmennuspalveluja Suomesta ja Pirkkalasta tammikuussa. Kuva: Antti Kulmanen

Partolassa ostoksilla käyvä ei välttämättä huomaa kauppakeskuksen kakkoskerroksessa majailevaa jääkiekkoilun mekkaa. Kannattaisi huomata, sillä ex-maalivahti Sasu Hovin reilu vuosi sitten kauppakeskus Veskaan perustama HDC Finland on noussut kysytyksi ja korkeatasoiseksi jääkiekkoilun huippuvalmennuskeskukseksi.
– Käyttäjiä on niin Kiinasta kuin Suomen liigajoukkueista ja ulkomaiden ammattilaisista, Hovi kertoo.
Tammikuussa Veskassa treenasi parin viikon ajan kiinalainen tyttöjoukkue. Kiinalaisvierailuihin tuli kuitenkin tauko koronaviruksen takia.
– Odotamme seuraavaa ryhmää sitten, kun koronavirus on saatu kuriin, Hovi kertoo.

Kyseessä oli U17-tyttöjoukkue Sichuanista 27 hengen delegaatiolla.
– He asuivat Valkeakoskella ja harjoittelivat niin Pirkkalan jäähallissa kuin HDC Finlandin tiloissa, Hovi kertoo.
Viime kesänä Veskan yläkerrassa nähtiin Tapparan liigapelaajien ryhmä luisteluaan kehittämässä.
Valmennusta tehtiin yhteistyössä Tapparan Jukka Rautakorven valmennustiimin ja HDC Finlandin kanssa.

Lue lisää printti-Pirkkalaisesta ke 5.2. tai oheisesta näköislehdestä.


– Myös maajoukkuemiehet Jere Karjalainen ja Valtteri Kemiläinen edistyivät komeasti, Hovi poimii.
Keskuksen kahdessa pienessä kaukalossa on synteettinen jää ja kaksi juoksumaton periaatteella toimivaa luistelukonetta ja modernit testauslaitteet videotallennuksineen.
–  Näyttäisi, että täällä on mahdollista kehittää taidon osa-alueita moninkertaisella vauhdilla verrattuna joukkueoloihin, Hovi sanoo.