Pirkkalainen on vuodesta 1961 ilmestynyt Pirkkalan ja eteläisen Tampereen uutis- ja ilmoituslehti. Se jaetaan keskiviikkoisin ilmaiseksi noin 15.000 talouteen Pirkkalassa, Härmälässä, Rantaperkiössä ja Hatanpäällä.

Tervetuloa lehden pariin!

Klikkaa tästä auki tuorein Pirkkalainen uusiutuneena näköislehtenä!

Voit edelleen lukea lehden myös pdf-muodossa Lehtiarkisto-valikosta

Kirkonkylän koulun oppilas on joutunut karanteeniin altistuttuaan koronavirukselle harrastuksensa parissa. Myös Naistenmatkan koululla on yksi oppilas karanteenissa samasta syystä. Pirkkalan kouluja ei ole kuitenkaan jouduttu sulkemaan ainakaan toistaiseksi.

Kaksi pirkkalalaista alakoululaista on asetettu kotikaranteeniin koronavirusaltistuksen takia. Toinen heistä käy Naistenmatkan koulua, toinen Kirkonkylän koulua. He ovat altistuneet koronavirukselle harrastuksensa parissa Pirkkalan ulkopuolella. Kumpikin ovat oireettomia.

Pirkkalan koulujen ja päiväkotien toiminta jatkuu ainakin toistaiseksi. Koululaisia on kuitenkin ohjeistettu ottamaan varmuuden vuoksi koulukirjat kotiin lähtiessään tänään koulusta viikonlopun viettoon.

Pirkkalan kunta tiedotti iltapäivällä toimista koronaviruksen leviämisen hillitsemiseksi. Päiväkotien ja koulujen matkat ja retket perutaan metsäretkiä ja vastaavia lukuun ottamatta. Päiväkoteihin ja kouluihin ei oteta vastaan vierailijaryhmiä, ja yksiköiden välistä yhteistoimintaa rajoitetaan. Ulkomailta palaavien lasten, nuorten ja opiskelijoiden tulee sopia poissa-olosta (kaksi viikkoa) päiväkotien ja koulujen kanssa.

Varhaiskasvatuksen avoimet kerhot ja lapsiparkki keskeyttävät toimintansa maaliskuun loppuun saakka.

Kaikki yli 500 hengen yleisötilaisuudet on peruttu. Kunta peruu myös muut toiminnan kannalta ei-välttämättömät tilaisuudet. Esimerkiksi Pirkkalan talviriehaa 29.3. ei pidetä. Sen sijaan kunnan toimielimien kokoukset, kuten valtuuston kokous maanantaina 16.3., järjestetään normaalisti.

Vanhustyön keskus Pirkankoivu on suljettu kokonaan ulkopuolisilta päivätoimintaa lukuunottamatta. Samoin vierailut Pihlajamäessä ja Silvonrinteen asumispalveluyksikössä on kielletty joitakin poikkeuksia lukuunottamatta. Lähitoreilla ei ole toistaiseksi toimintaa, ja Pirkankoivun, Pihlajamäen ja terveyskeskuksen ruokalat suljetaan toistaiseksi ulkopuolisilta asiakkailta. Näitä palveluita käyttäneiden asiakkaiden ruokailu on mahdollista järjestää myös ateriapalveluna kotiin kuljetettavina aterioina.

Terveyskeskussairaala on myös suljettu vierailijoita, mutta ei koronaviruksen, vaan noroviruksen takia.

Riskiryhmien eli ikääntyneiden ja perussairaiden liikuntaryhmät perutaan toistaiseksi varotoimenpiteenä asiakkaiden suojelemiseksi. Kunta myös  suosittelee, että riskiryhmiin kuuluvat välttävät muutenkin ei-välttämätöntä toimintaa vapaa-ajalla, kuten esimerkiksi käyntejä kuntosalilla.

Ulkomailta palaavien on sovittava työhön paluunsa ajankohdasta ja poissaolosta (kaksi viikkoa) yhdessä työnantajansa kanssa.

Ajankohtaista tietoa koronavirustilanteesta löytyy Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) nettisivuilta ja paikallista tietoa Pirkkalan kunnan ja Pirkkalan seurakunnan nettisivuilta.