Pirkkalainen on vuodesta 1961 ilmestynyt Pirkkalan ja eteläisen Tampereen uutis- ja ilmoituslehti. Se jaetaan keskiviikkoisin ilmaiseksi noin 15.000 talouteen Pirkkalassa, Härmälässä, Rantaperkiössä ja Hatanpäällä.

Tervetuloa lehden pariin!

Klikkaa tästä auki tuorein Pirkkalainen uusiutuneena näköislehtenä!

Voit edelleen lukea lehden myös pdf-muodossa Lehtiarkisto-valikosta

PIRKKALAN yrittäjäyhdistys uhosi ampuvansa koronan alas, kun puheenjohtaja Jaana Ristimäki-Anttila ja varapj. Jarmo Hautamäki  (vas.) vierailivat Kokkovuoren ampumaradalla. Mukana myös ratamestari Janne Hokkanen ja elinkeino- ja hankejohtaja Ahti Laakso.

Teknologian kehittämistä, rakentajia, kasvisruokaa, kuntosaleja ja mainosalaa. Pirkkalassa koronan takia jaettavia yritystukia saaneiden yritysten lista kertoo, kelle suurimmat tukipotit menevät. Alkuviikkoon mennessä Business Finland oli myöntänyt 6-250 hengen yrityksille Pirkkalaan tukia noin 1,3 miljoona euroa.
ELY-keskus avustaa 1-5 henkilöä työllistäviä yrityksiä.
Kunta puolestaan myöntää 890.000 euroa pirkkalalaisille yksinyrittäjille. Rahoitus tulee valtiolta.

Business Finlandin avusta tähän asti valtaosa eli yli miljoona euroa on Pirkkalassa mennyt 11 yrityksen sadan tonnin luokkaa oleviin tukiin.
Näitä ovat saaneet muun muassa digitaalisia mainostauluja markkinoiva Jidoka Oy, autoihin polttoaineteknologiaa kehittävä StepOneTech, rengaskehittelijä Black Donuts, metalliyritys Aurajoki, Vegem  Oy  sekä tapahtumajärjestelyjä tarjoava Stereo ID.
ELY-keskukselta suurimman yli 70 000 tuen on Pirkkalassa tähän mennessä saanut Golf Pirkkala Oy.

Yksinyrittäjille myönnetään 2000 euron kertakorvauksia. Niiden saajista päätetään Pirkkalan kunnassa. Ehtona on muun muassa, että yrityksen taloudellinen tilanne ja liikevaihto ovat heikentyneet koronan vuoksi ja että yrityksellä katsotaan olevan edellytykset kannattavaan liiketoimintaan.
– Kunta saa tätä varten valtiolta 890.000 euroa, mikä riittää 445 yrityksen tukemiseen, kertoo tukipäätöksiä tekevä Pirkkalan elinkeino- ja hankejohtaja Ahti Laakso.
Tiistaihin mennessä yksinyrittäjien tukia oli myönnetty noin 50 yritykselle.

Lue lisää ja katso printti-Pirkkalaisesta tai näköislehdestä listaus tukia saaneista pirkkalalaisista yrityksistä.