Pirkkalainen on vuodesta 1961 ilmestynyt Pirkkalan ja eteläisen Tampereen uutis- ja ilmoituslehti. Se jaetaan keskiviikkoisin ilmaiseksi noin 15.000 talouteen Pirkkalassa, Härmälässä, Rantaperkiössä ja Hatanpäällä.

Tervetuloa lehden pariin!

Klikkaa tästä auki tuorein Pirkkalainen uusiutuneena näköislehtenä!

Voit edelleen lukea lehden myös pdf-muodossa Lehtiarkisto-valikosta

KUNTO-PARTOLA piti oven suljettuna puolitoista kuukautta, mutta toukokuun alkupuolelta lähtien asiakkaita on taas otettu vastaan. – Tulijoita olisi enemmän kuin pystymme ottamaan tällä hetkellä vastaan, sanoo yrittäjä Petri Lehto.

Partola-keskuksessa sijaitseva Kunto-Partola täyttää lauantaina 30 vuotta, mutta näin korona-aikana juhlat jäävät pitämättä.
– Korona on vaikuttanut meillä todella paljon, kertoo Kunto-Partolaa vetävä Petri Lehto.
– Päätimme sulkea ovet maaliskuun puolivälissä. Totesimme, että terveys edellä mennään koronatilanteessa.
Puolentoista kuukauden kiinniolon jälkeen hoitopalveluita, kuntoutusta ja liikunnanohjausta tarjoava Kunto-Partola alkoi avata rajoitetusti oveaan toukokuun puolella.
– Otamme tänne yhden asiakkaan kerrallaan tai  lomittain kaksi asiakasta, jotta asiakkaat eivät joudu kohtaamaan toisiaan.
Lehdon mukaan yrityksen sulkemiselle on riittänyt asiakkailta hienosti ymmärrystä.
– Olemme saaneet heiltä hyvää palautetta asiasta.
Nyt hoitopalveluille on kovasti kysyntää. – Tarve on patoutunut. Kaikki ajat menisivät tällä hetkellä.
Koronan aiheuttamia taloudellisia tappioita Lehto kuvaa raskaiksi.
– Meiltä suli liikevaihdosta maaliskuussa 36 prosenttia, huhtikuussa 95 ja toukokuussa yli 50. Olemme nukkuneet silti rauhassa yöt. Poikkeusajat koskevat koko maapalloa.


Helpotusta tilanteeseen ovat tuoneet jossain määrin myös valtiolta saadut koronatuet.
– Jos vertaa tilannetta 1990-luvun lamavuosiin, niin silloin valtio ei tukenut vaikeuksiin joutuneita yrityksiä ollenkaan.

Tulevaisuutta Petri Lehto ajattelee hieman pelonsekaisin tuntein.
– Pahoin pelkään, että edessä on taantuma tai lama. Toivotaan silti, että kulutus Suomessa saataisiin nousuun. Se auttaisi meitäkin.