Pirkkalainen on vuodesta 1961 ilmestynyt Pirkkalan ja eteläisen Tampereen uutis- ja ilmoituslehti. Se jaetaan keskiviikkoisin ilmaiseksi noin 15.000 talouteen Pirkkalassa, Härmälässä, Rantaperkiössä ja Hatanpäällä.

Tervetuloa lehden pariin!

Klikkaa tästä auki tuorein Pirkkalainen uusiutuneena näköislehtenä!

Voit edelleen lukea lehden myös pdf-muodossa Lehtiarkisto-valikosta

PIRKKALAISNAISET ovat keränneet talkoilla parissa viikossa noin 4500 espanjansiruetanaa moottoritien läheltä. Omakotiväki vaatii nyt kuntaa toimenpiteisiin, jotta etanat eivät leviäisi omakotialueiden puutarhoihin.

Pirkkalalaisilla Tarja Majasella ja Kirsi Ahosella on ollut viimeisten kahden viikon aikana kiirettä metsässä, mutta saaliina ei ole ollut mustikoita.
– Olemme keränneet parin viikon aikana koiralenkeillä iltaisin yhteensä noin 4500 espanjansiruetanaa, Kirsi Ahonen kertoo.

– Se on valtava määrä, 50 kiloa. Ne on hävitetty asianmukaisesti. Todella iljettäviä haisevia ja limaisia otuksia.

Kyseessä on haitallinen vieraslaji, joka tekee tuhoja puutarhoissa ja viljelyksillä.
Paikka on Takamaan alikulusta kaupunkiin päin ylös radiomastolle vievä tie, mihin on kasvanut oikea etanoiden invaasio.
Tarja Majanen havaitsi  etanoita alueella jonkin verran syksyllä. Nyt ne ovat lisääntyneet valtavasti. Samalla alue laajenee.
Ahonen kertoo, että lähimmät löydöt on tehty jo aivan Takamaan ja Järvenpään asutukselle vievää tunnelin vierestä.
Vieressä on Linnakallion yritysalue eikä golfkentällekään ole pitkä matka.
– Olen kahteen kertaan soittanut kuntaan ja pyytänyt myrkytystä, jotta ne eivät leviäisi Takamaan ja Järvenpään omakotiasutuksen puolelle
– Ei varmaan olisi golfareista hauska, kun etanoita alkaisi tulla kentälle.
Talkoolaiset  haluavat kunnan ryhtyvän toimiin, jotta etanoita alettaisiin myrkyttää.
– Haluamme myös infota kuntalaisia, että erottaisivat sen kotimaisesta ukkoetanasta, jota ei pidä hävittää, ja ehdottomasti keräisivät siruetanat ohi kulkiessaan roskapussiin – varsinkin nyt maakaasulinjan suunnalla.
– Suosittelisin kaikille kävelijöille roskapussia ja suojahanskoja taskuun, Ahonen vinkkaa.

Lue lisää Pirkkalaisesta 5.8.