Pirkkalainen on vuodesta 1961 ilmestynyt Pirkkalan ja eteläisen Tampereen uutis- ja ilmoituslehti. Se jaetaan keskiviikkoisin ilmaiseksi noin 15.000 talouteen Pirkkalassa, Härmälässä, Rantaperkiössä ja Hatanpäällä.

Tervetuloa lehden pariin!

Klikkaa tästä auki tuorein Pirkkalainen uusiutuneena näköislehtenä!

Voit edelleen lukea lehden myös pdf-muodossa Lehtiarkisto-valikosta

TYYNI Vähäjärvi kylpi perjantaina lähes trooppisessa lämmössä Pirkkalan keskustassa. Viikonloppuna on hyvää aikaa ulkoilla ja piipahtaa kotikunnan tapahtumissa.

PIRKKALASSA voi viikonloppuna nauttia paitsi upeasta syyssäästä, myös kahdesta liigatason urheilutapahtumasta ja tehdä hyvää SPR:n Nälkäpäivä-tapahtumassa Suupantorilla.

Pirkkain naiset jatkavat salibandyn F-liigan alempaa lohkoa taskussaan voitto avauskierrokselta. Salibandysivuston arvion mukaan viime kauden kolmossijan uusiminen tulee olemaan hankalaa. Pirkat menetti viime kauden runkosarjan kuudesta tehokkaimmasta pelaajasta neljä. Suurin menetys oli nuori maajoukkuepelaaja Suvi Hämäläinen, joka vaihtoi Kooveen paitaan. Häntä korvaamassa ovat muiden muassa Rankkojen Ankkojen Emilia Ollikkala sekä Roosa Jokinen ja Jenna Kangas Pelicansista. Pirkat kohtaa avauskierroksella tappion kokeneen LOSB:n Lohjalta vaparilla lauantaina 26.9. kello 15.

Urheilun ohessa on viikonloppuna mahdollisuus mahdollisuus piipahtaa SPR:n Nälkäpäivän hernekeitolla Suupantorilla. Keittoa tarjoillaan lauantaina 26.9. kello 11-13. Sitä voi ostaa ja syödä paikan päällä tai ottaa mukaan astiassa. Kyseessähän on SPR:n keräys, johon voi osallistua myös sähköisesti lahjoittaen varoja hyvään tarkoitukseen. Nälkäpäivänä kerätään varoja Suomen Punaisen Ristin katastrofirahastoon, josta autetaan katastrofien ja konfliktien uhreja Suomessa ja maailmalla.

Futsal-liigan hyvin aloittanut PJK pelaa ensimmäisen kotiottelunsa Ilvestä vastaan sunnuntaina. PJK on voittanut yhden kahdesta pelistään. Ensin kaatui Riemu Jyväskylästä ja keskiviikkona tuli 2-5 -tappio vieraissa sarjaa johtavaa Akaa Futsalia vastaan. Ilves tulee Pirkkalaan taskussaan voitto avauspelistä. Ottelu alkaa vapaa-aikakeskuksella sunnuntaina 27.9. kello 16.