Sisällissodan Tampereen taistelujen päätyttyä punaisten antautumiseen huhtikuussa 1918, koottiin säilytyspaikkoihin ja vankileireille noin 10 000 punavankia.
– Heistä 1328 kuoli leirioloissa nälkään ja tauteihin. Lisäksi yli 200 menehtyi leireillä teloituksissa ja väkivallan takia, toteaa pirkkalalainen historiantutkija Tuomas Hoppu.
Hän on tehnyt ensimmäisen perusteellisen tutkimuksen, joka keskittyy  vain Tampereen leireihin. Niistä suurin oli Kalevankangas.
Työn tulos on koottu tuoreeseen kirjaan ”Toivon ja epätoivon aika - Tampereen vankileiri 1918 ihmiskohtaloineen”.

Valtaosan kuolemista aiheuttivat nälkä ja taudit. Arki leireillä oli sinnittelyä syöpäläisten, tautien ja surkeiden ruoka-annosten kanssa.
Hoppu antaa silti myös tunnustusta Tampereen leirien järjestelyistä. Kuolleisuus oli reilusti vähäisempää kuin vaikka Tammisaaressa. Hoppu toteaa esimerkiksi rokotusohjelman vähentäneen tauteja. 
–  Tampereelta löytyi myös myötätuntoa. Varhaisessa vaiheessa vaadittiin nopeampia vapautuksia, kun huomattiin kuolemien suuri määrä.
Toisenlaisia esimerkkejäkin oli. Leirillä oli töissä väkivaltaisia vartijoita ja lukuisia julmuuksia tapahtui.

Lue lisää Pirkkalainen-lehdestä ke 4.11.

Kalevankankaan lautakasarmit palvelivat vielä 1950-luvulla tamperelaisia vuokra-asukkaita. Lopulta nekin purettiin. Paikalla on nyt puistoa ja ns. Kiinanmuurin kerrostalot.
– Sata vuotta tapahtumien jälkeen toivon ja epätoivon vankileiri on vaipunut unohdukseen. Leirin muistoksi paikalle ei jätetty edes vaatimatonta muistolaattaa, Hoppu toteaa.

Hän itse ei aio jättää aihetta. Hopun mukaan sisällissodassa on yhä paljon tutkittavaa.
– Aiheita on pilvin pimein. Arkistoista löytyy avaamattomia mappeja.