Pirkkalainen on vuodesta 1961 ilmestynyt Pirkkalan ja eteläisen Tampereen uutis- ja ilmoituslehti. Se jaetaan keskiviikkoisin ilmaiseksi noin 15.000 talouteen Pirkkalassa, Härmälässä, Rantaperkiössä ja Hatanpäällä.

Tervetuloa lehden pariin!

Klikkaa tästä auki tuorein Pirkkalainen uusiutuneena näköislehtenä!

Voit edelleen lukea lehden myös pdf-muodossa Lehtiarkisto-valikosta

PIHLA ampaisi ladulle perinteisellä tyylillä, kun Pirkkalan Hiihtäjät pääsi järjestämään Keskuskentällä ensimmäiset lasten hiihtokisat kahteen talveen viime torstaina. Kuva: Jouko Karppanen.

PIRKKALAN Hiihtäjien pitkäaikainen talkoomies ja Toivion latuja vuodesta 1985 tehnyt Jouko Karppanen on samaan aikaan iloinen ja huolestunut Pirkkalan ja Suomen hiihtourheilun puolesta.
– Hieno tehdä nyt latuja ja nähdä satojen kuntoilijoiden viihtyvän.

Pirkkalan keskuskentällä pidettiin viime torstaina ensimmäiset hiihtokisat pitkään aikaan. Viime talvena ei voitu pitää yksiäkään kisoja.

Karppanen kertoo tehneensä Toivion latuja ensi kertaa alakouluiässä isänsä kanssa. – Aikuiset tekivät latua ja minä hiihdin ”somman jälkeä”. Eli toinen suksi ladulla ja toinen vieressä kovettamassa kohtaa, johon sommat osuvat, Karppanen hymyilee.

Tammikuussa Karppanen urakoi Toivion latuja 30 tuntia. Apuna oli myös hänen poikansa Henri, joten ladunteko on jo kolmannessa sukupolvessa.
– Teemme nämä ostopalveluna kunnalle. Pirkkalan Hiihtäjät vastaa Toivion laduista ja yhdysladusta Toiviosta kaasulinjalle.

HUOLTA aiheuttaa se, että hiihtäjien määrä on hiipumassa ainakin seuroissa. Vähäisempi harrastajien määrä johtuu Karppasen mielestä lajikirjon lisääntymisestä ja viime vuosien lämpimistä talvista.
– Nyt on lunta, mutta useat lämpimät talvet ovat syöneet lajia.
Tänä talvena, kun lunta on kerrankin tarpeeksi, hiihtourheilua haittaa korona. PirHi kuitenkin järjestää ainakin toistaiseksi lasten hiihtokoulua ja kisoja pidetään turvamääräykset huomioiden.

Seuraavat Nuorisohiihdot on määrä pitää tarkoin turvatoimin Toivion koululla la 13.2. klo 11 ja Sprinttikisat Keskuskentällä to 18.2. klo 18. Molemmat kisat on tarkoitettu 6-16 -vuotiaille ja ne ovat avoimet myös seurojen ulkopuolisille lapsille ja nuorille. Kyseessä ovat vieläpä ilmaistapahtumat, joissa kaikki osanottajat saavat mitalit. Järj. Pirkkalan Hiihtäjät.

Lue lisää Pirkkalaisessa ke 3.2. Päivitetyt kisainfot löytyvät Pirkkalan Hiihtäjien kotisivuilta.