Pirkkalainen on vuodesta 1961 ilmestynyt Pirkkalan ja eteläisen Tampereen uutis- ja ilmoituslehti. Se jaetaan keskiviikkoisin ilmaiseksi noin 15.000 talouteen Pirkkalassa, Härmälässä, Rantaperkiössä ja Hatanpäällä.

Tervetuloa lehden pariin!

Klikkaa tästä auki tuorein Pirkkalainen uusiutuneena näköislehtenä!

Voit edelleen lukea lehden myös pdf-muodossa Lehtiarkisto-valikosta

KORONA-AJAN penkkareissa iloittelivat Pirkkalan yhteislukiolla torstaina Valto Talja (vas.), Mari Soikkeli, Emil Pekola ja Sampo Ståhl.

– Harmittaa. Pirkkalan yhteislukion abiturientti Valto Talja puki sanoiksi tämän kevään abiturienttien yhteiset tuntemukset torstain penkkareissa.

Koronan takia perinteinen koulunlopettajaistapahtuma typistyi koulun sisätiloissa pidetyksi juhlinnaksi. Pitkään odotettu abiajelu jäi nyt kokematta, samoin abiristeily. – Abiristeily saattaa tosin toteutua myöhemmin, totesi toiveikkaasti Sampo Ståhl.

Sisällä yhteislukiolla korona-ajan penkkareista kertoivat kuitenkin lähinnä vain kasvomaskit ja se, että koulun ykköset ja kakkoset pysyttelivät pääosin luokkatiloissa. Muu penkkariohjelma oli kuten ennenkin eli abit olivat pukeutuneet karnevaalihenkisesti, opettajia tentattiin ja titteleitä jaettiin eri tavoin kunnostautuneille abeille. Abivideokin esitettiin, mutta tällä kertaa lukion muut opiskelijat näkivät sen striimattuna.

Penkkareitten jälkeen abiturienteilla alkoi lukuloma kevään ylioppilaskokeisiin, jotka jatkuvat 16.3. äidinkielen lukutaidon kokeella. Pirkkalan yhteislukiolla kevään kirjoituksiin osallistuu kaikkiaan noin sata oman koulun tämän kevään abia, 15 Tredun kaksoistutkinnon suorittajaa sekä yo-kokeiden hajauttajia ja arvosanojen korottajia.

Lisää penkkareista ensi viikon Pirkkalaisessa 17.2.