Pirkkalainen on vuodesta 1961 ilmestynyt Pirkkalan ja eteläisen Tampereen uutis- ja ilmoituslehti. Se jaetaan keskiviikkoisin ilmaiseksi noin 15.000 talouteen Pirkkalassa, Härmälässä, Rantaperkiössä ja Hatanpäällä.

Tervetuloa lehden pariin!

Klikkaa tästä auki tuorein Pirkkalainen uusiutuneena näköislehtenä!

Voit edelleen lukea lehden myös pdf-muodossa Lehtiarkisto-valikosta

KUNTAVAALIEN ennakkoäänestys alkaa viikon kuluttua. Pirkkalan ehdokkaat keskustelevat tänään kunnan ajankohtaisista asioista vaalipaneelissa YouTubessa..

PIRKAN opisto, Pirkkalainen-lehti ja Pirkkalan kunta järjestävät tänään tiistaina vaalipaneelin, joka on katsottavissa koronavirustilanteesta johtuen etänä Pirkkalan kunnan YouTube-kanavalla.

Mukana ovat edustajat kaikista yhdeksästä Pirkkalassa ehdokkaita asettaneessa ryhmittymästä. Paneeliin osallistuvat Marko Jarva Kokoomus, Taru Tolvanen SDP, Harri Vuorenpää Perussuomalaiset, Heikki Riihimäki Keskusta, Sirpa Repo Vihreät, Jouni Kallioluoma Vasemmistoliitto, Riitta Kuismanen Kristillisdemokraatit, Marjo Vuorenmaa Liike Nyt ja Harri Aalto Valta Kansalle -liike. Kaikki he ovat Harri Aaltoa lukuunottamatta myös puolueidensa pormestariehdokkaita.

Ehdokkailta kysytään kantoja muun muassa siihen, kuinka kiitelty Pirkkala voi säilyttää hyvän vetovoimansa ja positiivisen trendinsä. Myös taloudenpito, yksityisten maiden kaavoittaminen, raitiotien laajennus, nuorison tilanne, Toivion lisäasutus ja sote-palveluiden tilanne mahdollisen uudistuksen jälkeen nostetaan pöydälle. Ja mikä on henki kuntalaisten ykköstoiveen uimahallin suhteen?

Entä itse pormestarimalli? Toimiiko se? Pitäisikö Pirkkalaan valita pormestari aina suurimmasta puolueesta?

Paneeli on katsottavissa linkistä https://www.youtube.com/watch?v=mGSES64eeoI
Voit klikata itsesi mukaan myös suoraan kunnan kotisivujen tapahtumatiedotteen linkistä.

Pirkkalan vaalipaneeli ti 18.5. klo 18–20 Pirkkalan kunnan YouTube -kanavalla. Katsottavissa myös jälkitallenteena.