Pirkkalainen on vuodesta 1961 ilmestynyt Pirkkalan ja eteläisen Tampereen uutis- ja ilmoituslehti. Se jaetaan keskiviikkoisin ilmaiseksi noin 15.000 talouteen Pirkkalassa, Härmälässä, Rantaperkiössä ja Hatanpäällä.

Tervetuloa lehden pariin!

Klikkaa tästä auki tuorein Pirkkalainen uusiutuneena näköislehtenä!

Voit edelleen lukea lehden myös pdf-muodossa Lehtiarkisto-valikosta

Ennakkoäänestyksen vaalitoimitsijat Riku Väisänen (vas.), Anni Seppänen, Vilma Heino, Iitu Nieminen ja Milena Määttä harjoittelivat tiistaina äänestyspaikan rutiineja Partolan Citymarketilla. Ennakkoäänestys alkaa tänään keskiviikkona. Pirkkalassa pääkirjastolla ovet avautuvat kello 10 ja Citymarketilla kello 12.

MONI haluaa välttää tänään alkaneiden kuntavaalien ennakkoäänestyksessä ruuhkaisimmat hetket, korona-aikaa kun mennään.
– Aiemmin on ollut vilkkainta kahtena viimeisenä äänestyspäivänä, opastaa Pirkkalan keskusvaalilautakunnan sihteeri Johanna Järvensivu.
Pirkkalassa voi äänestää ennakkoon pääkirjastolla keskustassa ja Partolan Citymarketin aulassa. Ennakkoon saa kuitenkin äänestää missä päin maata haluaa.
– Meillä ei ole ulkona äänestämisen mahdollisuutta. Lähellä Tampereen messu- ja urheilukeskuksessa on väljää tilaa, Järvensivu kertoo.
Tampereella ulkotilassa äänestäminen on mahdollista Prisma Lielahdessa, Citymarket Linnainmaalla sekä kauppakeskus Westerissä Tesomalla.
Äänestyspaikoilla ovat käytössä pandemian ajalta tutut turvaohjeet.
Virkailijat opastetaan tilanteisiin, joissa syntyy jonoja. Pääkirjastolla jono tehdään ulos, jos ruuhkia tulee. Citymarketilla voi jonottaa väljällä käytävällä syrjemmässä.

ENNAKKOÄÄNESTYSPAIKOILLA harjoiteltiin alkuviikolla käytäntöjä ja kunnostettiin paikat.
Ennakkoäänestyksen virkailijat ovat Pirkkalassa valtaosin opiskelijoita, joille poikkeuksellinen kahden viikon ennakkoäänestysaika tarjoaa mukavasti lisätyötä.
– Vuoroja tulee noin 60 tuntia yhteensä, myös viikonloppuisin, kertoivat Riku Väisänen ja Milena Määttä Pirkkalan Citymarketilla tiistaina.
Ennakkoäänestyspaikalle on muistettava ottaa mukaan jonkinlainen henkilöllisyystodistus.

– Ihmiset käyttäytyvät äänestyspaikalla hyvin. Näkee, että heille äänestys on tärkeä ja arvokas tapahtuma, Määttä kuvaili.

Ennakkoäänestys Pirkkalassa:

Pääkirjasto ke-pe 26.-28.5. klo 10-17, la-su 29.-30.5. klo 10-16, ma-pe 31.5.-4.6. klo 10-17, la-su 5.-6.6. klo 10-16, ma-ti 7.-8.6. klo 10-19.

Citymarket ke-pe 26.-28.5. klo 12-19, la-su 29.-30.5. klo 11-17, ma-pe 31.5.-4.6. klo 12-19, la-su 5.-6.6. klo 11-17, ma-ti 7.-8.6. klo 12-20.