Pirkkalainen on vuodesta 1961 ilmestynyt Pirkkalan ja eteläisen Tampereen uutis- ja ilmoituslehti. Se jaetaan keskiviikkoisin ilmaiseksi noin 15.000 talouteen Pirkkalassa, Härmälässä, Rantaperkiössä ja Hatanpäällä.

Tervetuloa lehden pariin!

Klikkaa tästä auki tuorein Pirkkalainen uusiutuneena näköislehtenä!

Voit edelleen lukea lehden myös pdf-muodossa Lehtiarkisto-valikosta

NUOLIALASSA Pirkkalassa ihailtiin tiistaina harvemmin ihmisille näyttäytyvää otusta, liito-oravaa. Lukijan kuva: Tapio Ihamäki.

PIRKKALALAISEN kerrostalon pihassa ihailtiin tiistaina illansuussa liito-oravaa. Harvinainen havainto keräsi talon väen porukalla ihmettelemään suojeltua söpöliiniä. Hetken kruunasi otuksen poistuminen liitämällä paikalta.

– Eräs toinen talon asukas oli tulossa äitiään katsomaan, kun hän näki liito-oravan maassa rapun vieressä olevan kukkaruukun vieressä. Orava pelästyi ja kiipesi puuhun, kertoo Läpikäytävänkuja 3:ssa asuva Annika Westerholm.

Otus oli ihailtavissa männyssä ainakin 20 minuutin ajan.

– Pian oli talon väkeä enemmänkin katsomassa ja kuvaamassa sitä. Itse olin nukuttamassa lapsia ja ehdimme lasten kanssa parvekkeelle sitä katsomaan. Lähetin alakertaan kiikaritkin naapureille.

Lopuksi liito-orava liiti pois, kuinkas muuten. – Se pääsi seuraavan puuhun ja katosi, Annika Westerholm kertoo.

Arvoitukseksi jäi, miten orava oli päätynyt rapun pielessä olevien kukkasten viereen - oliko se pudonnut päivänokosilta? Liito-oravahan on yöeläin.

KUN Pereentien ja Naistenmatkantien kulmaan kaavoitettiin tontteja nyt jo rakentuneille uusille kerrostaloille, tontin kulmaan jätettiin suojeltu liikkumisreitti liito-oraville. Luontokartoituksessa oli havaittu niiden liikkuvan alueella. Pienen suojavyöhykkeen tarpeellisuuteen suhtauduttiin kaavoitushetkellä hieman epäilevästikin. Läpikäytävänkuja 3, missä orava havaittiin, on alueen vanhempia kerrostaloja.

– Liito-oravien esiintyminen alueella ollut kysymysmerkki, mutta nyt kymmenkunta ihmistä näki livenä! viestitti Pirkkalaiselle otuksen rapun pielestä ensimmäisenä tavannut Kirsi Ala-Salmi.

Liito-orava (Pteromys volans) voi liitää liitopoimun avulla jopa 50 metrin matkoja puusta puuhun. Se pesii usein haavassa vanhassa tikankolossa. Liito-orava on Suomessa rauhoitettu luonnonsuojelulailla.