Pirkkalainen on vuodesta 1961 ilmestynyt Pirkkalan ja eteläisen Tampereen uutis- ja ilmoituslehti. Se jaetaan keskiviikkoisin ilmaiseksi noin 15.000 talouteen Pirkkalassa, Härmälässä, Rantaperkiössä ja Hatanpäällä.

Tervetuloa lehden pariin!

Klikkaa tästä auki tuorein Pirkkalainen uusiutuneena näköislehtenä!

Voit edelleen lukea lehden myös pdf-muodossa Lehtiarkisto-valikosta

Pirkkalassa on hyvin tarjolla rokotteita vielä myös ensimmäiseen ja toiseen rokotukseen. Mikäli sopivia rokotusaikoja ei löydy verkkoajanvarauksen kautta, voi aikaa tiedustella myös koronarokotusneuvontapuhelimen kautta.

Kolmansien koronarokotusten jakamista laajennettiin viime viikolla kaikkiin yli 60-vuotiaisiin, riskiryhmiin 1 ja 2 kuuluviin sekä asumisyksiköissä asuviin.
– Hämmennystä on tuntunut herättävän se, että voimakkaasti immuunipuutteisille kolmas annos annetaan jo kahden kuukauden kuluttua toisesta annoksesta, mutta muilla ryhmillä kolmas annos tulee kyseeseen vasta kuuden kuukauden kuluttua toisesta annoksesta, kertoo tartuntatautilääkäri Jaakko Kivijärvi Pirkkalan terveyskeskuksesta.
– Jonkin verran olemmekin joutuneet perumaan liian varhain varattuja kolmansia rokotusaikoja.
Kivijärven mukaan hätää rokotusajan varaamiselle ei ole, sillä toisen koronarokotteen tuoma suoja vaikuttaa säilyvän hyvänä ainakin kuuden kuukauden ajan.
– Kaikille kohderyhmään kuuluville saadaan kyllä kolmas rokotusaika järjestettyä.
– Puoli vuotta sitten, huhtikuussa, koronarokotuksia annettiin pääasiasssa iäkkäimmille kuntalaisille, joten kolmansia annoksia tarjotaan heille vielä lokakuun aikana.

Lue lisää printti-Pirkkalaisesta 27.10. tai näköislehdestä