Pirkkalainen on vuodesta 1961 ilmestynyt Pirkkalan ja eteläisen Tampereen uutis- ja ilmoituslehti. Se jaetaan keskiviikkoisin ilmaiseksi noin 15.000 talouteen Pirkkalassa, Härmälässä, Rantaperkiössä ja Hatanpäällä.

Tervetuloa lehden pariin!

Klikkaa tästä auki tuorein Pirkkalainen uusiutuneena näköislehtenä!

Voit edelleen lukea lehden myös pdf-muodossa Lehtiarkisto-valikosta

OMAN kodin verannalle Anneli Kanto istahtaa mielellään lukemaan. Vehreässä Härmälässä hän on viihtynyt jo yli neljännesvuosisadan. – Pihaan istuttamani omenapuutkin ovat viihtyneet täällä hyvin, vaikka talon papereista löytyneessä alkuperäisessaä puutarhasuunnitelmassa todetaan, että omenapuut eivät kasva tällä kasvuvyöhykkeellä!

– JOS alan kutoa sukkaa hämärässä, päähän siinä menee sekaisin, vastaa Anneli Kanto, kun häneltä kysyy tulevaisuuden suunnitelmia.
– Täysillä vaan edelleen eteenpäin.
Tuottelias ja moneen kertaan palkittu kirjailija ja käsikirjoittaja työstää parhaillaan näytelmää yhdessä Heini Tolan kanssa, viimeistelee esikoulukirjaa, opettaa draaman kirjoittamista kansalais- ja työväenopistoissa ja luennoi.
– Olen saanut nyt paljon luentokutsuja. Se tuntuu tosi kivalta korona-ajan jälkeen.
Härmälässä asuva Kanto muutti runsaat 25 vuotta sitten Helsingistä takaisin kotikonnuilleen Tampereelle.
– Ostin talon täältä Härmälästä noin 400 metrin päästä vaarini rakentamasta talosta. Mummolanikin sijaitsi aikoinaan vastapäätä tuota nykyistä K-marketia.

KAUKANA Kanto ei asu myöskään synnyinsijoiltaan Pirkkalasta. Hän asui elämänsä ensimmäiset 15 vuotta Nuolialan koulun opettajien asuintalossa, joka vieläkin on pystyssä Jaakontiellä.
– Äitini oli opettajana Nuolialan koulussa, jossa kävin itsekin kansakouluvuoteni. Oppikouluun minut pantiin Tampereelle, koska äiti oli vähän epäluuloinen Pirkkalassa kokeiluun tullutta peruskoulua kohtaan.
– Myöhemmin meidän perhe muutti Tampereelle. Loukonlahden asuinalue alkoi rakentua noihin aikoihin, mutta asunnot siellä olivat kalliita.

Lue lisää Pirkkalainen-lehdestä ke 10.11.