Pirkkalainen on vuodesta 1961 ilmestynyt Pirkkalan ja eteläisen Tampereen uutis- ja ilmoituslehti. Se jaetaan keskiviikkoisin ilmaiseksi noin 15.000 talouteen Pirkkalassa, Härmälässä, Rantaperkiössä ja Hatanpäällä.

Tervetuloa lehden pariin!

Klikkaa tästä auki tuorein Pirkkalainen uusiutuneena näköislehtenä!

Voit edelleen lukea lehden myös pdf-muodossa Lehtiarkisto-valikosta

PIRKKALASSA kaikki 18-vuotta täyttäneet voivat nyt varata ajan kolmanteen rokotukseen, mikäli edellisestä koronarokotteen saamisesta on kulunut neljä kuukautta tai 60 vuotta täyttäneillä kolme kuukautta.

KORONARAJOITUKSET ja rokotusaikataulut muuttuvat nyt pikavauhtia Pirkanmaalla. Yrityksissä ja työelämässä merkittävä asia on, että Pirkanmaalla päädyttiin luopumaan karanteenimääräyksistä ja eristyksen pituus lyheni viiden vuorokauden mittaiseksi oireiden alkamisesta.

Pirkkalassa saatiin torstaina hyviä uutisia koronarokotuksista.
 – Paikallisesti  merkittävä asia on, että kolmanteen koronarokotukseen voivat nyt varata ajan kaikki yli 18-vuotiaat kuntalaiset. Ikärajaa päästiin pudottamaan 40-vuotiaista ennakoitua nopeammin, kertoo tartuntatautilääkäri Jaakko Piirojärvi.

Ajanvaraus on mahdollista kaikille niille 18–59-vuotiaille, joiden toisesta rokoteannoksesta on kulunut vähintään neljä kuukautta. Rokoteväliä on THL:n suositusten mukaisesti lyhennetty syksyn aikana. Tällä hetkellä yli 60-vuotiaat voivat ottaa kolmannen rokotteen kun edellisestä annoksesta on kulunut vähintään kolme kuukautta.

Pirkanmaalla on luovuttu altistuneiden jäljityksestä terveydenhuollon yksiköitä, hoivalaitoksia ja asumisyksiköitä lukuun ottamatta. Valtavirukseksi noussut omikronmuunnos leviää aiempia virusmuunnoksia nopeammin. Yksittäisen ihmisen kontaktien jäljittämisellä enää ole merkitystä samalla tavalla kuin silloin, kun tartunnat tai tartuntaketjut ovat yksittäisiä. Tehokkain keino estää vaikeaa koronavirustautia on väestön laajamittainen rokottaminen.

Eristysajan lyhentämistä viiteen vuorokauteen perustellaan muun muassa terveydenhuollon riittävän työvoiman takaamisella. Koronavirus on tartuttavimmillaan 1-2 vuorokautta ennen oireiden alkua, sekä muutamana ensimmäisenä päivänä oireiden alettua. Viiden päivän eristyksen jälkeen henkilö voi palata töihin tai opiskelupaikkaansa, mikäli oireet ovat helpottaneet. Tällöinkin hänen tulee noudattaa yleisiä maski- ja käsihygieniasuosituksia. Oireiden jatkuessa voidaan lääkärin arvion mukaan poissaoloa tarvittaessa jatkaa sairauslomana.

Kansalaisille ohjeena on, että koronavirusinfektiolle altistunut oireeton henkilö voi jatkaa töissään ja opiskeluissaan normaalisti. Mikäli ilmenee koronavirusinfektioon sopivaa oireistoa, tulee viipymättä omaehtoisesti eristäytyä kotiin. Oireettomankin altistuneen tulee välttää tarpeettomia sosiaalisia kontakteja viikon ajan altistuksen jälkeen, ja käyttää työ- tai opiskelupaikkakontakteissa maskia, sekä noudattaa tarkasti käsihygieniaa.

Lehden numero Koko Date & Time
Nro 3 Pirkkalainen 19.1.22 28.25 MB 2022-01-20 10:19:46
Nro 2 Pirkkalainen 12.1.22 27.46 MB 2022-01-20 10:23:34
Nro 1 Pirkkalainen 5.1.22 11.65 MB 2022-01-20 10:25:15