Pirkkalainen on vuodesta 1961 ilmestynyt Pirkkalan ja eteläisen Tampereen uutis- ja ilmoituslehti. Se jaetaan keskiviikkoisin ilmaiseksi noin 15.000 talouteen Pirkkalassa, Härmälässä, Rantaperkiössä ja Hatanpäällä.

Tervetuloa lehden pariin!

Kaikki saavat pian sanoa sanansa siihen, miten palveluita tarjotaan kuntalaisille Pirkkalan uusissa kunnanviraston tiloissa. Rakentaminen pyritään aloittamaan vuoden 2016 alkupuolella. Ensi viikolla maanantaista torstaihin kuntalaisilla ja kunnan työntekijöillä on mahdollisuus käydä kertomassa viestinsä vanhaan kirjastotaloon pystytettävässä Charrette-studiossa.
–  Studio kestää neljä päivää. Sen aikana ammattirakentajat ja arkkitehdit kuuntelevat, mitä toiveita tilojen käyttäjillä on, kertoo Pekka Ketola. Hän edustaa Ideascout-yritystä, jolta kunta on tilannut aivan uudenlaisen osallistavan suunnittelutyökalun. Kunnanviraston tilat tehdään purettavan ja uudelleen rakennettavan keskustakorttelin sisään.
Viraston tilojen alustava laajuus on 4500 neliötä. Niihin on muuttamassa noin 170 työntekijää vuonna 2017.

Lue lisää näköislehdestä tai printti-Pirkkalaisesta

EPSI-rating yhtiön tekemän kuntien vertailututkimuksen 2014 mukaan Pirkkalasta löytyvät Suomen tyytyväisimmät asukkaat. Yhtiö tutkii vuosittain suomalaisten tyytyväisyyttä asuinkuntiinsa ja siellä saamiinsa palveluihin. Pirkkala sai valtakunnallisessa vertailussa korkeimmat asukastyytyväisyyspisteet. Viime vuonna toiselle sijalle jäänyt Pirkkala sijoittui nyt vertailussa ensimmäiseksi pistein 83,2. Toiseksi sijoittuu Siilinjärvi ja kolmanneksi Lieto. Viime vuoden tapaan kuntien top 10:ssä esiintyy tänäkin vuonna useita kehyskuntia, jopa jopa kolme Turun lähikuntaa. Naantali, Lieto ja Kaarina saavat asukkailtaan hyvän arvosanan. Tampere menestyi voittaen suurimpien kaupunkien sarjan.

Lue lisää oheisesta näköislehdestä ja printti-Pirkkalaisesta

Pääministeri Alexander Stubb varasti show´n ja antoi selfie-kuvauksen oppitunnin Pirkkalan Citymarketilla lauantaina. Paikalla nähtiin koko joukko valtakunnan politiikan kovimpia kokoomusnimiä, kuten Jan Vapaavuori, Arto Satonen ja Henna Virkkunen, sekä pirkanmaalaisia kansanedustajia, ehdokkaita ja vaikuttajia.  Pirkkalaiselle Stubb arvioi pääministerin työn haastavuuden olleen ja tulevan olemaan asteikolla 1-10 täysi kymppi. – Tämä on jatkuvaa kriisinhallintaa, hän tuumi. Lopuksi käytiin yhteiskuvaan.
Lue lisää ensi keskiviikon lehdestä.

Nuolialan alakoulun kivirakennuksessa opiskelevat ryhmät siirtyvät kevätlukukaudeksi opiskelemaan korvaaviin luokkatiloihin. Koulusta valmistui juuri kuntotutkimus, jonka mukaan sisäilmassa on epäpuhtauksia, jotka viittaavat kosteusvaurioihin. Koululle on suunniteltu peruskorjausta vuosille 2015–2016, ja tässä tilanteessa toimenpiteitä on päätetty aikaistaa. Kivikoulun tilanteesta järjestetään tiedotustilaisuus koulun oppilaiden huoltajille ensi viikon alkupuolella.

Kunnan 2015 talousarviossa on varauduttu Nuolialan vuosien 1948–1950 aikana valmistuneen kivikoulun ruokala- ja keittiökerroksen peruskorjaukseen. Ylempien kerrosten peruskorjaus on suunnitelmissa vuodelle 2016. Tutkimustuloksien perusteella on päädytty siihen, että kivikoululle suunniteltuja korjauksia aikaistetaan ja koulutyö siirretään jo kevääksi pois kivikoulun tiloista. Toimenpiteiden aikaistaminen ja opetuksen siirtäminen korvaaviin tiloihin nähdään tässä tilanteessa parempana ratkaisuna kuin kivikoulun tilapäiskorjaukset.

Nuolialan kivikoulusta on aiemmin tehty kuntotutkimus peruskorjaustarpeiden kartoittamiseksi. Tutkimusta täydennettiin syksyn 2014 aikana välipohjien ja yläpohjan kuntotutkimuksella. Tässä yhteydessä havaittiin välipohjien ja yläpohjan eristemateriaaleissa mikrobivaurioita, joten tutkimusta päätettiin jatkaa sisäilmatutkimuksilla. Tutkimukset tehtiin joulukuussa ja tutkimusraportti valmistui viime viikolla.

Kaupunkiseutu kasvaa niin väestöltään kuin yrityselämältään rivakasti seuraavien 25 vuoden kuluessa. Tuore kaupunkiseudun rakennesuunnitelmaehdotus 2040 ennakoi Tampereelle ja  sen seitsemään lähikuntaan 110.000 lisäasukasta vuoteen 2040 mennessä. Pirkkala kasvaa mukana ja kunnan halki on sen keskeisen sijainnin takia linjattu useita tulevaisuuden väyliä ratakiskoista moottoritien oikaisuun. Rakennesuunnitelmaehdotus näkee merkittävää potentiaalia myös Härmälän, Partolan ja Lakalaivan seudulla. Varsinkin jos Lakalaivaan rakentuu vuosina 2031-40 lähi- ja kaukoliikenteen juna-asema, kuten suunnitelmaan on kirjattu.

Lue lisää oheisesta näköislehdestä ja printti-Pirkkalaisesta