Pirkkalainen on vuodesta 1961 ilmestynyt Pirkkalan ja eteläisen Tampereen uutis- ja ilmoituslehti. Se jaetaan keskiviikkoisin ilmaiseksi noin 15.000 talouteen Pirkkalassa, Härmälässä, Rantaperkiössä ja Hatanpäällä.

Tervetuloa lehden pariin!

Marketta Utriainen tapasi sunnuntaina 9.3. Metallitien reunassa muitakin matkaajia.

- Leppäkerttuja oli yhteensä viisi. Ne olivat kai lähteneet kävelylle, kuvaaja tuumi. Kännykkäkamera ikuisti yhden matkalaisista. Jokohan parina huippulämpimänä lähipäivänä tavataan perhosia ja muita hyönteisiäkin?

Miltä tuntuisi oikaista Helsingistä tullessa moottoritieltä Pirkkalaan? Kuljun liittymän kohdalta kiepautettaisiin liittymään ja suunnattaisiin vasemmalle metsäseutujen läpi. Tie päättyisi nykyiselle moottoritielle Vähä-Naistenjärven kohdalle, reilun kilometrin päähän ABC-asemasta. Tänä vuonna linjataan Pirkkalan läpi kaavailtuja suuria liikenneväyliä ja kyseinen valtatie 3:n oikaisu sisältyy palettiin. Muita hankkeita ovat Tampereen läntinen ratayhteys, uusi järjestelyratapiha ja 2-kehätie. Niiden sekä lähialueiden maankäytön suunnittelmat ovat valmistumassa ensi syksynä.
Pirkkala ja Lempäälä ovat keskiössä, kun valmisteilla olevan maakuntakaavaan 2040 tehdään taustaselvityksiä Tampereen seudun tulevaisuuden kulkuväylistä. Samalla tutkitaan maakuntakaavaa varten niiden viereistä maankäyttöä eli sitä, mitä ja kuinka Pirkkalan metsien läpi suunniteltavien väylien varteen on syytä kaavoittaa ja aikanaan rakentaa. Päätöksiä väylien teosta ei ole ja ne ovat varsinkin raideliikenteen osalta ajoitukseltaan hämärän peitossa.

Suunnittelutilanteesta luvataan pitää yleisötilaisuuksia huhtikuussa. Niiden aikaa ja paikkaa ei ole vielä päätetty. Lue lisää näköislehdestä.

 

Pirkkalainen-lehti sai haltuunsa videon Pirkkalan ABC-aseman sisällä lauantaina tapahtuneesta skootteriajelusta. Siinä näkyy, kuinka nuori ajaa skootterillaan pääovesta sisälle. Kuvaaja oli tallentanut tapahtumat lounaspöydän vierestä. Kuljettaja ajoi kohtuullista nopeutta ravintolasalin läpi, poistui takaovesta ja lopuksi salista kuului naurua.

Video ei paljastanut mitään suoranaista vaaratilannetta ajelun aikana. Lapset tai muut ulkopuoliset eivät joutuneet väistämään ajopeliä, mutta pöydissä kulkureitin vieressä oli ihmisiä. Pirkkalaisen saamien tietojen mukaan kyse oli nuorisoporukan vedonlyönnistä.

Pirkkalan ABC:lla koettiin erikoinen tilanne viime lauantai-iltana, kun skootteripoika ajoi menopelinsä pääovista sisään. Kuski kurvaili noin 20-30 metrin matkan ravintolasalin läpi ja tuli toisella puolen rakennusta olevasta terassin ovesta ulos. Poikaporukka otti tapahtuman videolle. Poliisi tutkii tapahtumaa valvontakameroiden avulla ja uskoo, että kuskin henkilöllisyys selviää. Lue lisää printti-Pirkkalaisesta tai näköislehdestä, jonka saat ladattua ilmaiseksi viereisestä linkistä.

Reipin pienet karitsat saivat nimensä sunnuntain laskiaisriehassa Reipin tilalla. Paikalla oli mukavasti väkeä, vaikka lumettomuus vaivasi.

Pehtoori Sami Ketola arvioi kävijämääräksi 300-400. Makkaroita syötiin 200 kappaletta. Liukumäkien puuttumisen korvasivat Reipissä tilan eläimet ja suomenhevonen, joka esittäytyi niin ratsuväen apurina kuin kärryjen vetäjänä.

- Seuraava aivan erityinen tapahtuma meillä on kantriyhtye Huojuvan ladon uuden levyn julkistamiskeikka 27. maaliskuuta. Se pidetään päärakennuksen tuvassa, joten paikkoja on rajoitetusti, Ketola kertoo.

Vaan mitkä olivatkaan karitsoiden saamat hauskat nimet? Lue lisää keskiviikon Pirkkalaisesta.