Pirkkalainen on vuodesta 1961 ilmestynyt Pirkkalan ja eteläisen Tampereen uutis- ja ilmoituslehti. Se jaetaan keskiviikkoisin ilmaiseksi noin 15.000 talouteen Pirkkalassa, Härmälässä, Rantaperkiössä ja Hatanpäällä.

Tervetuloa lehden pariin!

Klikkaa tästä auki tuorein Pirkkalainen uusiutuneena näköislehtenä!

Voit edelleen lukea lehden myös pdf-muodossa Lehtiarkisto-valikosta

MARKKU Rantanen voitti kuvallaan "Pirkkalan aamu" Suomen Ilmailuliiton ja Ilmailu-lehden ilmailukuvakilpailun.

Suomen Ilmailuliiton ja Ilmailu-lehden ilmailukuvakilpailun on voittanut Markku Rantanen Pirkkalan aamu -nimisellä kuvalla. Yleisöäänestyksessä annettiin 680 ääntä, joista Rantasen kuva sai 172.
Valokuvaamista ”vakavaksi harrastuksekseen” kuvaileva Rantanen kertoo suunnitelleensa sumukuvan ottamista pitkään.
– Odotimme elokuussa hetkeä, jolloin tulee sopivia aamusumuja. Sovimme, että lähdemme kuudelta ennen auringonnousua Pirkkalasta lentämään. Kun olimme lähdössä kentälle, sumu alkoi nousta ja mietimme, pääsemmekö edes ilmaan. Lensimme Tampereen itäpuolelle, missä kuvasin aamusumuja Sorilanjoessa. Koska muualla ei ollut sumua, lähdimme kohti Pirkkalaa, Rantanen kertoo kuvausaamusta.

Pirkkalassa sumua näkyikin loistavasti. – Missään muualla ei ollut sumua, vain kentän puolesta välistä eteenpäin. Kentän Metarissa oli, että kiitotienäkyvyys on pienimmillään 1000 metriä. Laskeuduimme täydessä visuaalikelissä kiitotien päähän, mutta kiitotien toinen pää oli aivan sumussa, eikä lennonjohto nähnyt meitä ollenkaan, Rantanen kertoo.
Rantanen keskittyi kuvaamiseen; lentäjänä oli Johannes Pulla.

PIRKKAIN naisten tulevan lauantain ottelu salibandyn F-liigassa SaiPaa vastaan on peruttu. Syynä on samassa sarjassa pelaavan ÅIF:n joukkueessa todettu koronatartunta. ÅIF ja SaiPa pelasivat vastakkain 17.10. Tämän takia myös Pirkkain tuleva vastustaja joutui karanteeniin 27.10. saakka.

Pirkat – SaiPa siirtyy varotoimena myöhemmin ilmoitettavaan ajankohtaan.

Aiemmin Pirkkain miesten peli Limingan LNM:ää vastaan peruttiin samanlaisesta syystä. Miehillä on sen takia viikonloppuna edessä kaksi kotipeliä, ensin lauantaina FBC Turkua vastaan ja Liminkaa vastaan sunnuntaina.

SELLA (keskellä) ja Eedi olivat lähteneet perheen voimin eli Suvi Jokelan ja Pekka Pernun kanssa Pingviinien luistelukouluun maanantai-iltana. Toni Suoniemi (vas.) on luistelukoulun vastaava ohjaaja. Maanantai-illan luistelukoulu on jo 15 vuotta pitkä traditio Pingviinien kalenterissa.

– Haluaisin oppia luistelemaan vähän nopeammin kuin nykyään, mietti perheensä kanssa Pingviinien luistelukoulussa käyvä Eedi syyskauden tavoitteitaan jään päällä maanantai-iltana.
Pingviinien osalta jääkiekkosyksy on sujunut toistaiseksi hyvissä merkeissä, tavoitteet ovat toteutuneet.
– Pelaajapasseja lunastettiin tänä syksynä lähes sama määrä kuin ennen. Viime kaudella olimme Hämeen viidenneksi suurin seura 469 pelaajapassilla, kertoo Pingviinien puheenjohtaja Rami Kujala. Vain luistelukoulussa on ollut pientä vähennystä aiempaan verrattuna.
Rajoitukset eivät ole tuoneet takapakkia kiekkoväelle.

– Toistaiseksi on voitu viedä kaikki pelit ja harjoitukset läpi täysillä pelaajamäärillä.
Pingviinien sadoissa peleissä ja treeneissä ei ole törmätty altistuksiiin, saati tartuntoihin. Turvatoimet ovat silti täysillä käytössä.
– Käsien pesun ja muun lisäksi olemme lisänneet turvavälejä niin, että pukukoppeihin saavat mennä vain pelaajat ja valmentajat.

Peleissä vieras- ja kotijoukkueen kannattajille on rajattu omat alueensa.
– Yritetään toimia jääkiekkoperheen parissa niin, että kausi voidaan viedä läpi ilman keskeytyksiä. Niihinkin on varauduttu, Kujala sanoo.

TOIVIOLAINEN Sirpa Repo on Pirkkalan vihreiden pormestariehdokas kevään kuntavaaleissa. Julkistustilaisuudessa hänelle oli antamassa tukea puolueen tamperelainen varapuheenjohtaja Jaakko Mustakallio.

ENSIMMÄISTÄ nelivuotiskauttaan valtuutettuna oleva diplomi-insinööri Sirpa Repo on Pirkkalan vihreiden valinta pormestariehdokkaaksi kevään kuntavaaleihin. Vihreät kertoi valinnastaan maanantaiaamuna Suupantorilla kahvien merkeissä ja julkisti samalla muitakin ehdokkaitaan.

– Haluan tuoda päätöksentekoon avoimuutta ja osallisuutta. Luontoarvot ovat Pirkkalassa tärkeitä. Luonto on aina vaarassa, kun jotain rakennetaan, Repo totesi.

Repo kertoo ajautuneensa kuntapäättäjäksi, kun päivähoitoasiat tulivat lähelle omaa arkea Toiviossa.

– Vuonna 2015 siellä oli todella huonosti paikkoja tarjolla. Havaitsimme tämän muiden vanhempien kanssa ja sitä kautta lähdin vaikuttamaan asioihin. Sitten tuli eteen Kaakkois-Pirkkalan kaava-asia, joka myös osui lähelle.

– Nyt kolmen vuoden aikana olen huomannut, että kuntavaikuttaminen on mielekästä ja motivoivaa tekemistä ja myös kokemuksesta pikku hiljaa oppinut, kuinka asioita sen piirissä voi edistää.

Repo on töissä kehityspäällikkönä energia- ja tietoliikennealan yrityksessä vastuualueenaan kansainväliset projektit.

– Työskentelytapani on tähänkin liittyen järjestelmällinen ja analyyttinen. Luonteeltani olen rauhallinen enkä ehkä ensimmäisenä suuna päänä meuhaamassa.

– Olen perusoptimisti. Ajattelen, että kyllä asioista aina selvitään.

 Pirkkalaan Tampereelta saapunut puolueen ja Tampereen kaupunginhallituksen varapuheenjohtaja Jaakko Mustakallio totesi, että kuluva vuosi on ollut vaikea.

– Tässä olemme nyt maskit päässä. Tällaisina aikoina otetaan erityisesti mittaa periaatteista. Vihreät haluaa myös nyt pitää huolta heikommista, lapsista ja nuorista ja sairaista. Emme halua toistaa 90-luvun laman virheitä, joiden seurauksista minunkin ikäluokkani kärsi pitkään.

Vasemmistoliiton sosiaali- ja terveysministeri Aino-Kaisa Pekonen sekä kansanedustajat Pia Lohikoski ja Paavo Arhinmäki ovat tavattavissa Tampereella, Pirkkalassa, Valkeakoskella ja Hämeenlinnassa lauantaina 17.10. Ministeri Pekonen on tavattavissa K-Citymarket Pirkkalan edustalla Pirkkalassa ja kansanedustajat Lohikoski ja Arhinmäki Tammelantorilla Tampereella klo 10.15–11. Myöhemmin iltapäivällä käydään Valkeakoskella ja Hämeenlinnassa.
Tapahtumat ovat osa Koko Suomen toriparlamenttia, jonka aikana vasemmistoliiton eduskuntaryhmä vierailee eri puolilla Suomea lokakuun kolmena lauantaina. Toriparlamentteja kokoontuu Helsingistä Kittilään ja kaikki ovat tervetulleita mukaan.
 
Vasemmistoliitto tiedottaa, että kaikki eduskuntaryhmän tilaisuudet järjestetään ulkotiloissa turvavälein ja paikallisten viranomaisten suositusten mukaisesti. Kasvomaskin käyttöä suositellaan ja kaikkia kannustetaan huolehtimaan käsihygieniasta. – Pyydämme, ettei kukaan tule paikalle, jos kokee pienimpiäkin hengitystieinfektion oireita. Eduskuntaryhmä varaa mahdollisuuden tilaisuuksien perumiseen koronatilanteen muuttuessa, järjestäjät toteavat.