Pirkkalainen on vuodesta 1961 ilmestynyt Pirkkalan ja eteläisen Tampereen uutis- ja ilmoituslehti. Se jaetaan keskiviikkoisin ilmaiseksi noin 15.000 talouteen Pirkkalassa, Härmälässä, Rantaperkiössä ja Hatanpäällä.

Tervetuloa lehden pariin!

Klikkaa tästä auki tuorein Pirkkalainen uusiutuneena näköislehtenä!

Voit edelleen lukea lehden myös pdf-muodossa Lehtiarkisto-valikosta

KORONAROKOTTEITA on nyt niin hyvin saatavilla, että Pirkkalassa voidaan alkaa rokottaa kaikkia yli 16-vuotiaita.

Tästä päivästä lähtien kaikki 16 vuotta täyttäneet pirkkalalaiset voivat varata ajan koronarokotukseen.

– Rokotteiden saatavuus jatkuu kohtuullisena, joten saimme tänään laskettua Pirkkalassa rokotusten ikärajan kaikkii 16-vuotiaisiin, kertoo tartuntataudeista vastaava lääkäri Jaakko Kivijärvi Pirkkalan terveyskeskuksesta.

Lisäksi kaikki riskiryhmiin kuuluvat yli 12-vuotiaat pirkkalalaiset voivat edelleen varata rokotusajan.

– 12-17 -vuotiaille rokotusajanvaraus on toistaiseksi mahdollista vain puhelimitse, jotta saamme varmasti kohdistettua kyseisen ikäryhmän henkilöt Comirnatyn rokotuspäiviin.  Muilla valmisteilla ei ole vielä käyttölupaa alle 18-vuotiailla.
 

 

 

KESKUSPUHDISTAMON siirtoviemärityöt jatkuvat Haikan rannalla heinäkuun lopulla. Suojaverhot poistetaan viimeistään syyskuussa. Kuva: Markus Laakso

Pari kuukautta keskeytyksissä olleet Tampereen seudun keskuspuhdistamon siirtoviemärityöt Haikan rannalla jatkuvat heinäkuun lopulla.
Aluehallintovirasto on antanut luvan keskuspuhdistamon toteuttamalle paineputkien asennustavalle, joten täyttötöitä Haikan matalalla ranta-alueella voidaan jatkaa.
– Urakoitsija jatkaa töitä lomakauden jälkeen heinäkuun lopulla, kertoo keskuspuhdistamon toimitusjohtaja Timo Heinonen.
– Tuolloin täyttömateriaaleja aletaan kuljettaa proomuilla Raholasta Haikkaan.
Haikan rantaan tuodaan myös yksi lautta, jolta käsin kaivinkone levittää proomusta tyhjennettävät materiaalit viemärilinjakaivantoihin ja tasaa täytöt rannan pohjan tasoon. Täyttötyö kestää arviolta noin kolme viikkoa.
Heinosen mukaan suojaverhot poistetaan sen jälkeen, kun verhon sisäpuolella vesi on kirkasta, arviolta viimeistään syyskuun aikana.

Haikan rannan täyttötyö ja sitä seuraava suojaverhon ja muiden työmaarakenteiden purkaminen ovat viivästyneet lupahakemuksen takia.
Keskuspuhdistamo tarvitsi lupamuutosta, koska työnaikaisten haittojen vähentämiseksi paineputkea ei asennettu niin syvälle kuin alun perin oli suunniteltu.  Näin vältyttiin loka-ajoilta ja vesistöriskeiltä, kun Pirkkalasta Raholaan johtavaa paineviemäriä ei tarvinnut siirtää työn ajaksi.

JÄTTIPALSAMI on vallannut laajoja alueita Haikan kartanopuistosta. – Se voidaan kuitenkin hävittää muutamassa vuodessa, jos kitkennässä onnistutaan, kertoo Kalle Salovaara (vas.). Pirkkalan kunnan ympäristöpäällikkö Vesa Vanninen niitti viime viikolla kulkuväyliä esiintymäalueille.

Pirkkalan kunta osallistuu valtakunnalliseen Soolotalkoot-kesäkampanjaan, jonka tarkoituksena on haitallisten vieraslajien jättipalsamin, komealupiinin ja kurtturuusun torjunta.
Talkoihin voivat osallistua kaikki asiasta kiinnostuneet yksityiset ja yhteisöt.
Pirkkalassa virallisina talkookohteina ovat Haikan kartanopuiston jättipalsamikasvustot ja Virkaniemen komealupiinit.
– Muuallakin kunnan alueella saa talkoilla, kunhan kysyy ensin maanomistajan luvan, sanoo ympäristötarkastaja Kalle Salovaara Pirkkalan kunnasta.
Haikan kartanopuistossa on laajoja jättipalsamikasvustoja.  Salovaaran mukaan ne saadaan hävitettyä muutamassa vuodessa, jos kasvustojen kitkemisessä onnistutaan.
– Jättipalsamin kitkeminen on onneksi helppoa. Se on yksivuotinen kasvi, jonka saa helposti nostettua juurineen maasta.
Tavoitteena on esiintymän hävittäminen alkukesän aikana ennen siementen muodostumista.
Virkaniemessä komealupiineja on poistettu jo useamman vuoden ajan.
– Sitä on jäljellä enää vähän, joten mahdollisuudet saada kasvi hävitettyä alueelta ovat hyvät, sanoo kunnan ympäristöpäällikkö Vesa Vanninen sanoo.
– Komealupiinille paras hävittämiskeino on kaivaa kasvi juurineen pois.

Lue lisää 30.6. printti-Pirkkalaisesta tai näköislehdestä

 

TARTUNTATAUTILÄÄKÄRI Jaakko Kivijärvi kehottaa välttämään ulkomaanmatkan jälkeen ihmiskontakteja ja hakeutumaan Covid-näytteenottoon.

Tiistaihin mennessä Pirkkalassa oli todettu kaikkiaan 221 koronatartuntatapausta. – Tapausmäärät ovat pysyneet viime viikolla onneksi varsin pieninä, sanoo tartuntatautilääkäri Jaakko Kivijärvi Pirkkalan terveyskeskuksesta. – Kisaturismi on silti hieman näkynyt Pirkkalankin luvuissa, joten varovaisuus on paikallaan.

Kivijärvi kehottaa välttämään aina ulkomaanmatkan jälkeen ihmiskontakteja ja hakeutumaan koronatestiin. – Mahdollisesti kaikki EM-jalkapallokisamatkoilta peräisin olevat tartunnat eivät ole vielä tulleet ilmi taudin itämisajan vuoksi. Toivomme toki, etteivät luvut enää nouse merkittävässä määrin.

Oireiden ilmetessä myös rokotetun henkilön on Kivijärven mukaan syytä hakeutua Covid-näytteenottoon. – Rokotteen tuoma suoja ei ole täydellinen, vaikka vaikean tautimuodon kehittymisen riski saadaankin rokotteella selvästi pienemmäksi.

Pirkkalassa annetaan tällä hetkellä koronarokotuksia yli 25-vuotiaille kuntalaisille. – Rokotusten ikärajan laskemista arvioidaan päivittäin. Tällä hetkellä yli 25-vuotiaita on kuitenkin vielä rokotetta vailla sen verran, ettei ikärajan pudottaminen ole mahdollista ainakaan ennen seuraavan rokote-erän varmistumista.

– Toivottavasti saamme silti ikärajan taas pian laskettua.

 

 

 

YLIN luottamushenkilöjohto säilyy Pirkkalassa ennallaan. Pormestarina ja kunnanhallituksen puheenjohtajana jatkaa Marko Jarva (kok) ja valtuuston puheenjohtajana Taru Tolvanen (sd).

Pirkkalan nykyinen pormestari Marko Jarva (kok) jatkaa pormestarina myös tulevan valtuustokauden. Valtuustoryhmien neuvottelijat pääsivät torstaina sopimukseen elokuun alussa alkavan uuden valtuustokauden luottamushenkilöiden paikkajaosta.

Kunnan ylin luottamusjohto säilyy entisellään, sillä valtuuston puheenjohtajana kuluvana valtuustokautena toiminut Taru Tolvanen (sd) jatkaa myös tehtävässään.

Mikäli ensimmäisen kerran 16.8. kokoontuva uusi valtuusto hyväksyy sopimuksen mukaiset valinnat,  kuntavaalit voittanut kokoomus saa kunnanhallituksen puheenjohtajana toimivan pormestarin paikan lisäksi yhdyskuntalautakunnan puheenjohtajuuden. Toiseksi tullut SDP ottaa valtuuston ohella vetovastuun hyvinvointilautakunnassa. Valtuustoryhmien neuvottelijat myös sopivat, että vasemmistoliiton Mikko Kuoppa toimii tulevallakin kaudella tarkastuslautakunnan puheenjohtajana.

Luottamuspaikkaneuvotteluja vetäneen Marko Jarvan mukaan neuvottelut sujuivat hyvässä hengessä ja ripeästi. – Tavoitteena oli päätöksentekokykyinen, mahdollisimman laaja koalitio vaalitulosta kunnioittaen. Siihen myös päästiin.

Sopimus syntyi yhtä lukuunottamatta kaikkien muiden valtuustoryhmien kanssa. Kaksi jäsentä valtuustoon saaneet kristillisdemokraatit jäivät ainoana ryhmänä sopimuksen ulkopuolelle.

Demareiden Taru Tolvanen toteaa hänkin neuvottelujen sujuneen hyvässä hengessä.

– Vaalitulosta on kunnioitettava, ja myös meidän tavoitteena oli, että mahdollisimman laajasti saadaan kaikki valtuustoryhmät mukaan sopimukseen.

– Mielestäni nyt syntyi hyvä paketti, jonka pohjalta on hyvä lähteä tekemään yhteistyötä tulevalla valtuustokaudella. Hyvä yhteistyö on jo arvo sinänsä.