Pirkkalainen on vuodesta 1961 ilmestynyt Pirkkalan ja eteläisen Tampereen uutis- ja ilmoituslehti. Se jaetaan keskiviikkoisin ilmaiseksi noin 15.000 talouteen Pirkkalassa, Härmälässä, Rantaperkiössä ja Hatanpäällä.

Tervetuloa lehden pariin!

Klikkaa tästä auki tuorein Pirkkalainen uusiutuneena näköislehtenä!

Voit edelleen lukea lehden myös pdf-muodossa Lehtiarkisto-valikosta

Ensi viikonloppuna Pirkkala tarjoaa menoja  kaikenikäisille.

Tapahtumat aloittaa perjantaina Summer Boom, jonka päätähtenä lavalle nousee Diandra. Keskuskentällä kuullaan myös pirkkalalaista Gunnari-syndroomaa sekä afrikkalaisvaikutteista pop-musiikkia esittävää Kaveri Specialia. Vapaa-aikakeskuksen monitoimisalissa voi seurata streetdance-ryhmä Siévan esitystä ja osallistua itsekin tähän Suomessa kehitettyyn katutanssiin. Tapahtuma alkaa klo 16 (Kaveri Special). Katutanssia nähdään klo 17 ja Gunnari-syndroomaa kuullaan klo 18. Diandran esitys käynnistyy klo 19.

Reipin museon ja tilan kesäkauden avajaisia vietetään sekä lauantaina että sunnuntaina. Molempina päivinä ohjelmassa on teatteriyhdistys Pirhan esittämä Kiljusen herrasväki (la klo 12, su klo 14). Lisäksi luvassa on mm. perinneleikkejä, maatiaspihan eläimiä ja tilan pihakahvilan herkkuja.

Sunnuntaina kaikkien golfista kiinnostuneiden kannattaa suunnata  GolfPirkkalaan (Vaittintie 95). Kansallisen golfviikon merkeissä kentällä on avoimet ovet klo 11-14. Tarjolla on golfin perusteiden ohjausta, kilpailuja ja muuta mukavaa. Lapsetkin pääsevät kokeilemaan golfia heille järjestetyllä rastiradalla. Lapset myös ruokailevat ilmaiseksi klo 11-14 golfravintola Buffetin lounasbuffetista. Golfkauppa Golf Daddy järjestää outlet-myynnin to-su klo 12-20, mistä voi hankkia golfvälineitä, -tekstiilejä ja -kenkiä edulliseen hintaan. Kissat-Hallin personal trainerit ovat paikalla kertomassa golfiin soveltuvasta kuntovalmennuksesta. Lisätiet. www.golfpirkkala.fi.

 

 

 

 

Niin on viileä kesän alku, että vain lunta tuntuu puuttuvan. Hiihtokelit näyttävät olleen mielessä myös täällä toimituksessa, kun tuoreen Pirkkalaisen Viikon nettikysymys -palstalla edellisen viikon kysymykseksi tarjotaan Aiotko hiihtää?-kysymystä.
Ihan noin epätoivoisia kesän suhteen emme suinkaan vielä ole, vaan moinen talvinen kysymys päätyi lehteen silkasta vahingosta.

Oikeasti kysyimme viime viikolla, kuinka innokkaita kesämenojen kuluttajia lukijamme ovat. Vastauksista selvisi, että ehdoton enemmistö, yli 90 prosenttia vastaajista, kaipaa rauhaan ja luontoon, kesän menoihin piipahdetaan vain silloin tällöin.

Ohessa vasemmassa palkissa tämän viikon lehteen tarkoitettu Viikon kysymys, joka siis sekin jäi vahingossa pois printtilehdestä. Kertokaahan, harmittaako alkukesän viileys?

 

 

 

Olutteltan paluusta Suupantorille, Kiljusen herrasväen kesäteatterista, Reipin avajaisista ja monista muista kesämenoista uutisoidaan 27. toukokuuta Pirkkalaisen kesänumerossa, joka jaetaan normaalin jakoalueemme lisäksi Nokialle, Multisiltaan, Peltolammille ja Vuorekseen.

Kesälehti kannattaa säilyttää, sillä sieltä löytyy vinkkejä, kun hiljaiset kesäpäivät mökillä alkavat kyllästyttää. Koko kesän ajan se löytyy myös netistä "Lehtiarkisto" otsikon alta, mistä sen voi näppäillä auki vaikka kännykällä laiturilla makoillessaan.

Kiinnostaisiko vaikkapa kuunnella espanjalaisen huippukitaristin konserttia Pirkkalan vanhassa kirkossa ensi viikolla? Entä mitä mietitään Sankilan rakentamisesta, mitä kuuluu Ratsutilan uudelle asuinalueelle tai minkälainen ehdotus Anian kylältä tehdään entisen koulun jatkokäytöstä? Nämä kaikki kerrotaan kesälehdessämme.

Pirkkalassa voi olla tulevaisuudessa kaksi tai kolme yhtenäiskoulua, joissa annetaan opetusta ala- ja yläasteen rajat häivyttäen vuosiluokilla 0-9. Niiden paikkoja voivat olla keskusta, Nuoliala, Silvonvainio ja myöhemmin Kirkonkylä.
Lastentalot puolestaan olisivat yksiköitä, joissa päiväkoti ja koulu toimivat saman katon alla. Niitä voisi olla Soljan uudella alueella, Kurikankulmassa ja Silvonvainiolla.
Uudenlaiset yksiköt sisältyvät sivistyspalveluiden palveluverkkoselvitykseen ”Kasvun ja opin polut Pirkkalassa v. 2025”, jonka luonnos valmistui juuri. Luonnoksessa on neljä vaihtoehtoista mallia, joita kuntalaiset voivat kommentoida kesän aikana.

Lue lisää näköislehdestä vasemmalta tai printti-Pirkkalaisesta.

Pirkkalan yhteislukiosta valmistui 59 uutta ylioppilasta keväällä 2015:
Aaltonen Aleksi, Ahti Janna, Alijoki Emma, Etula Matilda, Hanhikorpi Julia, Hanhikorpi Milla, Hannunkivi Juuso, Heikkilä Joel, Henttinen Henry, Hovilainen Mikko, Huilla Joona, Husari Tessa, Jokela Waltteri, Julkunen Sonja, Kaiponen Miro, Kautto Eemil, Kautto Eevastiina, Kautto Marius, Kianta Tessa-Liina, Kopponen Henni, Korkatti Niko, Koskinen Sofia, Kruuti Kim, Kuusisto Miika, Kuusniemi Jesse, Lammassaari Antti, Lamminen Linnea, Lammintaus Patrik, Lindholm Assi, Merta Aarni, Myllykoski Sirja, Mäkelä Eetu, Nissinen Pilvi, Näsi Saara-Maria, Paananen Erika, Paavonen Eveliina, Palmroth Markus, Peltomäki Ville, Rekola Hanna, Romppanen Ilona, Saarijärvi Salla, Sainiola Kim, Sallinen Anu, Salo Antti, Sjöberg Joona, Sorjonen Aku, Söderblom Eetu, Taivaljärvi Mira, Tapani Anni, Tervonen Jaakko, Tuurna Anniina, Tykkyläinen Sonja, Törnblom Leevi, Valo Oona, Vesamäki Jussi, Viitanen Essi, Vuori Oona,  Välimäki Viivi, Welling Julianna.